|
|
|
|
|
Kuulumisia vuodelta 2015
22.12.2015
Vielä viimeiset jouluvalmistelut, ja sitten on aika hiljentyä joulun viettoon.
Rauhaisaa joulun aikaa kaikille kotisivujamme lukeville, ja kiitos kuluneesta
vuodesta kaikille koiraystävillemme. :)
16.12.2015
Vielä muutama tulos loppuvuoteen. :) Itsenäisyyspäivänä kisattiin vuoden
viimeiset Kotkan Agi-kisat, ja siellä Matiaksen kanssa olivat sekä Lilli että
Heta. Lillille tulokseksi Mini 2 -luokasta kolme kakkossijaa, joista yksi puhdas
nolla, yksi yliaikanolla ja kolmannelta radalta kymppi. Harmi vaan, ettei tuo
puhdas nolla riittänyt Luvaan, sillä koirakoita oli liian vähän, jotta myös
kakkossijalta olisi luvan saanut. Heta starttasi kahdella radalla, joista toinen
hylky ja toisella radalla sitten yhtä jos toistakin säätämistä. Radalta 20 ja
yliaikaa sitten vielä päälle. No Hetalla oli kuitenkin ollut kivaa. Huomaa,
ettei vauhti ja kiihtyvyys ole enää tuolla veteraanilla ihan samaa luokkaa mitä
joskus aikaisemmin, mutta hienoa että se vielä vajaan 11 vuoden iässä on noin
hyvässä kunnossa, että sen kanssa voi oikeasti vielä startata jopa kisoissa. :)
Terveystuloksia puolestaan olemme saaneet Kennelliitolta. Hessun tulokset tulivat jo muutama päivä sitten ja Viljon tulokset tänään. Molemmilla lonkat A/A ja Kyynärät 0/0. Nyt on Lillin ja Tahvon pesue kokonaisuudessaan kuvattu. Lämmin kiitos kaikille kuvaustalkoisiin osallistuneille kasvatinomistajille. :)
5.12.2015
Mukava päivä, hyvät fiilikset. :) Tänä aamuna starttasimme edustusjoukon kanssa
kohti Helsinkiä, Helsinki Winner 2015 näyttelyä. Rotukehään en koiria ollut
ilmoittanut, mutta isossa kehässä kävimme Netan kanssa pokkaamassa viime kesänä
meille myönnetyn Vuolasvirta-palkinnon. :) Kieltämättä ihan juhlallinen
tilaisuus. Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää koiravuosi 2015. :)
Luppakorvistamme juhlissa mukana oli tällä kertaa vain Nita, joka kyllä varmaan mielessään ihmetteli mitä ihmettä täällä nyt oikein tapahtuu... Sen verran sillä alkaa jo ikä painaa, ettei se enää olisi osannut rauhoittua mihinkään vieraampaan paikkaan. Niinpä se sai jäädä edustamaan perheemme cockerspanieleita. ;) Heta ja Netta puolestaan ulkoistettiin "Leinosten koirahoitolaan", pistämään ralliksi Nellin, Lillin ja Hilman kanssa. Ensi viikonloppu onkin sitten taas pitkästä aikaa varattu koiraharrastukselle. Vuosien tauon jälkeen otamme ensi lauantaina Mintun ja jonkun luppakorvan kanssa suunnan kohti Helsingin messukeskusta. :) |
|
Viimepäivinä olemme saaneet myös mukavia uutisia terveystutkimuksista. Viime perjantaina Viljo on käynyt lonkkakuvissa ja silmätarkastuksessa. Silmät ok, yksi ylimääräinen ripsi. Lonkat ja kyynärät näyttivät hyviltä. Niiden osalta odotamme vielä Kennelliiton lausuntoa. Tänään terveystutkimuksissa puolestaan kävi Hessu. Silmät ok, polvet puhtaat 0/0 lonkat ja kyynärät kuvanneen eläinlääkärin mukaan täysin priimat. Näistäkin toki odotamme vielä lopullista lausuntoa Kennelliitosta.
21.11.2015
Tokotulos pitkästä aikaa. :) Siitä onkin jo hetki kun omista kasvateista tai
koirista joku on ollut tokokokeissa. Tänään koeuran kuitenkin avasivat Netta ja
Kimmo - molemmat ensimmäistä kertaa tämän lajin kokeessa. Lähtökohdat eivät
tänään näyttäneet kovin hyviltä, sillä Netan luokka alkoi kaksi tuntia(!!)
myöhässä ja paikallamakuuryhmässäkin Netta sattui jälkimmäisen ryhmän
ensimmäiseksi, eli sillä olisi kaikkein pisin paikallamakuuaika. Lisäksi kokeen
aikataulun pettämisen myötä Netan ruoka-aikakin ehti jo olla ja mennä, kun
kylmässä autossa ja hallissa odotellut koiruus lopulta pääsi kehään. Tuomari
teetti paikallamakuun viimeisenä, joten koe alkoi seuraamisella. Se ei ylipäänsä
ole ollut se Netan vahvin lenkki, saati sitten odotuksesta väsyneenä. Heti
alussa löytyikin joku hyvä haju, ja vaadittiin yksi ylimääräinen käsky jotta
koira saatiin heräteltyä itse tehtävään. Seuraamisesta 7,5. Seuraava liike
liikkeestä maahanmeno puolestaan nollautui kokonaan, koska Netta teki hienon
liikkeestä seisomisen. ;) Seuraava liike luoksetulo kuitenkin jo ihan hienosti,
siitä 9,5. Noutoesineen pitäminen 6,5 (joka kyllä etukäteen tiedettiin heikoksi
lenkiksi, sillä sitä on liikkeenä tosi vähän harjoiteltu) Kauko-ohjaus 9,
Estehyppy 9,5 ja kokonaisvaikutus 8,5 Kun näistä lasketaan pisteet kertoimilla
saadaan lopputulokseksi Alo 2 156p. Ei hassumpaa, tähän voi olla tyytyväinen. :)
Toki pienestä oli kiinni ykkönenkin, siihen kun olisi vaadittu vähintään se
160p. Kun heikoimmat pisteet tulivat nyt kuitenkin kahdesta varsin helposta
liikkeestä, on tilanne varsin hyvä. Pientä hiomista niihin, niin alo-luokkan
ykkösen pitäisi irrota jo ihan rutiinisuorituksella. :) Netan koetulos
kertoimineen löytyy täältä.
13.11.2015
No mutta, olipas nopeaa toimintaa. :) Vilman lonkka- ja kyynärlausunto tulikin
jo tänään Kennelliitosta! Lonkat A/A, kyynärät puhtaat 0/0. Hienoa. :) Tämänkin
pentueen tulokset alkavat nyt sitten loppusaldona näyttää paremmalta, kuin mitä
aluksi näytti. Viisi kuudesta on nyt tutkittu, näistä 3 x A/A, 1 x A/C ja 1 x
C/C. Nyt sitten vielä toivotaan, ettei tuo viimeinen tasaa tilastoja, ja sijoitu
tuonne heikompaan päähän, vaan kaikki C-lonkat olisivat jo tässä...
12.11.2015
Lillin ja Tahvon pennuista viides on nyt terveystutkittu. :)
Vilmalla terveet
silmät, yksi ylimääräinen rispi, josta maininta distichiasis. Myös lonkat ja
kyynärät näyttäisivät kuvanneen eläinlääkärin mielestä olevan kunnossa. Niiden
osalta jäämme nyt vielä odottamaan mitä Kennelliitto niistä lausuu.
30.10.2015
Kuluneen viikon tulossatoa... Viime viikonloppuna Kotkan agikisojen
kakkosluokissa starttasivat Matias ja Lilli sekä Katja ja Topi. Molemmille kaksi
hylkyä ja yksi palkintosija. Katja ja Topi Medi 2 luokan kolmansia tuloksella
5,72 ja Matias ja Lilli hyppyradalla Mini 2 luokan komea nollavoitto ajalla
-3,68 ja parivaljakon ensimmäinen LUVA kakkosluokassa. Onnea! :)
Samaisena viikonloppuna Seinäjoen KV näyttelyssä puolestaan nähtiin Luca ja Nici. Tällä kertaa molemmat koirat olivat erittäin hyviä. Lucalle Avo EH ja Nicille Nuo EH/4. Molempien arvostelut löytyvät nimiä klikkaamalla.
Syksy on myös aina lintukoirien käyttöaikaa, ja iloksemme tänäkin vuonna useampiakin kasvattejamme on käytetty rodun alkuperäisissä töissä. Elokuussa on sorsastettu ja syyskuussa siirrytty metsäkanalintuihin. Lisäksi ainakin Jätkänpätkä on tänä syksynä jo pariinkin otteeseen ollut haavakkohirveä jäljestämässä. :) Harmi vaan, että nykyään näistä metsällä toimivista näyttiksistä ei enää saada dokumentteja koesuoritusten muodossa, vaikka jalostuksellisesti se olisi varsin tärkeää tietoa. Pari vuotta sitten uudistetut metsästyskoesäännöt eivät kuitenkaan enää millään muotoa innosta näyttelylinjaisen kanssa osallistumaan, mikä on enemmän kyllä todella sääli. Hyvään nousuun saadut näyttelylinjaisten koekäynnit saatiin uusien sääntöjen myötä pudotettua pyöreään nollaan. :( Onneksi sentään oikean metsästyskäytön kanssa ei ole käynyt samalla tavalla. Viereiset kuvat ovat tuoreita, Jätkän lumikuva parin päivän takaa pohjoisesta ja Hertan syyskuulta. Molemmat koirat ovat Hetan lapsia, kahdesta eri pentueesta, - siis jo kolmannessa polvessa olevia taviscockereita, joita on käytetty alkuperäisiin lintukoiran töihin. :) |
|
|
|
23.10.2015
Hilla kävi tänään
silmätarkastuksessa. Silmät kaikin puolin terveet. :) Nyt on sen osalta kaikki
terveystulokset kunnossa; Lonkat A/A (blup. 115) kyynärät 0/0, silmät terveet.
Nyt voimme siis ryhtyä suunnittelemaan ensi keväälle Hillalle pentuja. :)
|
|
13.10.2015
Toinen erä pentujen kuvaterveisiä... Mukavasti tuntuu kotiutuneen toinenkin erä
pentuja omiin koteihinsa, ja yhtä jos toista uutta on jo moni ehtinyt käydä
näkemässä ja kokemassa. Onpa ekat pentutreffitkin ehditty jo pitää, kun Rufus ja
Onni ovat käyneet yhdessä leikkimässä. :) Alla kuvaterkut vielä Rufukselta,
Messiltä, Sulolta ja Lounalta.
9.10.2015
Pentuaitaus purettu, ja viimeisetkin pojat saateltu kotimatkalle. Tavallaan tosi
haikeaa ja tyhjää. Miten kaksi kuukautta taas menikin näin nopsasti? No toki
asialla on sitten se toinenkin puoli. On myös mukava ajatus palata ihan
tavalliseen arkeen. Omat aikuiset koirat saavat nyt taas sen huomion mikä niille
kuuluukin. Ehkä lapsetkin ovat jostain joutuneet viimeisen kahden kuukauden
aikana tinkimään. ...Toki sitten sen tilalla ovat saaneet seurata aitiopaikalta
tämän pienen futarijoukkueen syntymää ja kasvua. Ei ihan jokaisen lapsen arkea
sekään. No jokunen päivä tähän arkeen paluuseen nyt silti menee varmasti taas
totutellessa... Netta on nyt kuitenkin päässyt jo ekoihin tokoharkkoihin reilun
4kk:n tauon jälkeen, ja tänään se pääsee ensimmäisen kerran myös pelaamaan
agilitya. Myös hormonihuuruinen mummokoira Hetakin kävi pari päivää sitten
tuulettelemassa korvien välejään agiradalla. Josko senkin elämä nyt pikkuhiljaa
palautuisi uomiinsa. Pentujen vähentyessä siitä kyllä tosin tuli nyt taas
ainakin hetkellisesti kolopesijä. Eilen se löytyi kerältä nukkumasta ensin
keräyspaperilaatikosta ja myöhemmin illalla Juhon harmonikkalaatikosta - se kun
hetkellisesti oli tyhjänä, Juhon soittaessa soittoläksyjä! Että ihan huomenna se
tuskin on vielä oma itsensä... *Huoh* Ehkä se vielä oikeasti tarvitsee meille
kotiin jäävän pennun, jota saa hoivata ja leikittää. Nyt ei kuitenkaan ollut sen
aika. Ja jospa meillä vaikka seuraavan kerran olisi pentuja ensi vuonna
loppukeväästä, aika näyttää. Heta on ainakin varmasti taas valmiina
lastenhoitotehtäviin. ;)
7.10.2015
Tänään oli Rufuksen vuoro pakata reppunsa, ja lähteä kohti uusia seikkailuja.
Mustavalkoiset pojat pitävät meille vielä seuraa pienen hetken, sitten olisi
taas tämä pentuprojekti tältä erää tässä. Kivoja kuulumisia ja kuvaterveisiä on
kuitenkin saatu jo uusiin koteihinsa mukavasti kotiutuneilta lapsukaisilta.
Kaikilla tuntuu arki alkaneen oikein mukavasti. Kuvat puhukoon puolestaan. Tässä
siis terkut Sylviltä, Onnilta, Milalta ja Elmolta. :)
Ainakin tänään suosikkipaikkana on ollut pihamme istutuslaatikot, joissa on tehty mittavaa sadonkorjuuta. Ensimmäinen rivi porkkanaa on kohta kaivettu ylös jo kokonaisuudessaan, ja kyytipojaksi on maistunut niin ruohosipuli kuin sitruunamelissakin. Ystävällisesti minua on autettu myös kitkemisessä, ja muutama samettikukka on jo nostettu ylös juurineen. No johan sitä lokakuussa joutaakin kesäkukat poistaa penkeistä. :) Täytyy kuitenkin todeta, että melkoisen rohkeita on näistä ipanoista jo tullut. Muutamana iltana olen tarjoillut niille ulkona myös iltapalan - ajatuksella, että käyvät sitten vain sen jälkeen pissillä ja kipittävät varmaan sisälle lämpimään ja valoisaan. No niinhän sitä luulisi. Sen, että kupit on saatu tyhjäksi on koko lauma kadonnut pihan pimeyteen. Nyt noita on onneksi enää kolme joita pitää silmällä ja etsiskellä. ;) ...Tosin että tähän mennessä ovat kyllä kaikki löytyneet aina ihan kutsulla tai viimeistään pillillä. :) |
|
2.10.2015
Hyvänen aika tuota Hetaa... Kyllä nyt mummokoiralla hormonit ja hoivavietti
hyrrää sellaista rataa että oksat pois. Meillä on viimepäivinä käyty sen kanssa
tiukkaakin tiukkasävyisempää keskustelua siitä, kenen ne pennut nyt oikein
olikaan, ja mikä sopii mummon rooliin ja mikä taas ei. Kaikesta tästä huolimatta
mummokoira ottaa ja vilahtaa pentuaitaukseen aina jos sille vaan tarjoutuu
siihen pienikin tilaisuus, ja sitten myös hanakasti puolustaa pentuja.
Kaikenlaisten haihatusten vähentämiseksi olemmekin nyt Hetan kohdalla myös
lisänneet sen liikuntaa ja vähentäneet ruokaa. No, tästä lopputuloksena se on
sitten ryhtynyt syömään oikein urakalla pihalta luumuja! Aikaisemmin se on
tyytynyt keräämään niitä vain maasta mutta tänään niitä poimittiin sujuvasti jo
suoraan puusta! Voihan cockerspanielit... Ja mitä isot edellä, sitä pienet
perässä... En kyllä myönnä pitäväni pentuja nälässä, mutta siitä huolimatta ne
nyt kiskovat penkistä ylös porkkanat, ja sitten myös syövät ne niin että rouske
vaan kuuluu! :D
Voi kuitenkin olla, että jokunen porkkana jää vielä itsellekin syötäväksi, sillä porkkanamaan harventajatkin vähenevät päivä päivältä. Tänään saattelimme kotimatkalle pesueen molemmat tytöt. Sylvi aloitti pitkän kotimatkan kohti Raahea, kun taas sijoitukseen jäänyt Mila-neiti matkusti omaan kotiinsa reilun kymmenen kilometrin päähän. Onnea molemmille uusiin koteihin. <3
1.10.2015
Voi kyllä se aika sitten kuitenkin menee aika äkkiä... Villit futarit alkavat
tulla 8-viikon ikään ja ryhtyvät yksi toisensa jälkeen tassuttelemaan omiin
koteihinsa. Samaan aikaan helpottavaa ja haikeaa... Tänään jo lauma on
pienentynyt yhdellä, kun Onni poika lähti omaan kotiinsa Helsinkiin, ja tästä se
määrä ryhtyy sitten päivä päivältä vähenemään. Viimeisen yhteisen viikon
ohjelmaan on kuuluneet pentutestit, jotka menivät kaikilta varsin odotusten
mukaisesti. On kyllä jännä nähdä, että kokonaisuutenaan pentueista löytyy
testeissä oikeasti myös eroja. Tämä pesue erosi eniten aikaisemmista sillä, että
tässä oli selkeästi enemmän kontaktinhalua ja vastaavasti myös enemmän
pehmeyttä. Mikään yllätys se ei toki ole, sillä sentyyppisiä ovat vanhemmatkin.
Mutta jännä oli huomata, että se tosiaan näkyi myös pentutestin tuloksissa.
Viimeisten päivien aikana myös pentujen reviiri ulkona on laajentunut melkoisesti. Ensin ne löysivät isojen koirien kaivaman iki-ihanan montun pensaiden välistä, sitten yläpihan, n uuden vielä tuhoamattoman kukkapenkin, ja tänään ne olivat jo tontin takarajalla, karsimassa siellä olevia Vuorenkilpiä. Niistä on tullut myös innokkaita ulkoilijoita ihan säästä riippumatta. Riittää että kun ne nostaa pois pentuaitauksesta niin osaavat juosta jo ulos. Vastaavasti kun ryhtyy ovelta huutelemaan joko pupsit haluaisivat tulla sisään, alkaa niitä tulla eri puolilta pihaa kohti terassia. Tähän mennessä vielä kaikki on ulkoilunkin jälkeen löytyneet ilman sen suurempia etsintöjä. :D Tänään tosin kesken ulkoilun alkanut kunnon vesisade sai vaan aikaan sen, että osa niistä paineli leikkimään hyvin tyytyväisenä pensaikkoon, eikä niillä ollut aikomustakaan tulla kesken kivan leikin sisälle, vaikka nyt ihan läpimärkiä jo olivatkin. Ei auttanut muu kuin lähteä niitä vesisateeseen pensaasta naaraamaan. :)
24.9.2015
Pennut tänään ensimmäisellä autoajelulla, kun kävimme niiden kanssa
pentutarkastuksessa. Kaikki todettiin reippaiksi ja terveiksi cockerspanielin
aluiksi. Samalla laitettiin mikrosirut, joten nyt saamme myös rekisteröinnin
eteenpäin. Tämän pesueen teemana oli "villit futarit", kun kerran näin suuren
joukkueen saimme. ;) Viralliset nimet löytyvät nyt pentusivulta.
22.9.2015
Tänään pennut saivat ensikosketuksen ihan uusiin "leluihin", kun toin niille
ulos kaninkarvahiiriä, kaninnahkan, fasaanidamin, riistapukin jne. ...Ja
kyllähän ne kovasti myös kiinnostivat. :) Erityisesti kaninnahka tuntui olevan
sellainen, että se oli vuorotellen vähän jokaisen hampaissa kulkemassa pitkin
pihaa. Pari pientä videonpätkääkin näistä leikeistä otin. Ne on julkisina
nähtävillä omilla FB sivuillani (vaatii kuitenkin siis kirjautumisen facebookiin)
Viime sunnuntaina Hessu kävi toisen kerran pyörähtämässä virallisessa näyttelyssä Hyvinkäällä. Muutoin pieni mies oli esiintynyt oikein kauniisti, mutta jostain syystä pöydällä esiintyminen oli nyt vähän jännittänyt, ja Paavo Mattila ollut kovin pelottava. Voi näitä mörköikäisiä nuoria... Lopputulokseksi Jun EH /2 kuitenkin oikein kivalla arvostelulla. Samaisessa näyttelyssä oli myös uusimpien pentustemme isä Saukki, joka oli PU 4 ja sai varasertin.
19.9.2015
Parin viimepäivän aikana säät ovat olleet melkoisen syksyiset. Vettä on
tullut ihan kiitettävästi ja tuuli ottanut melkoisia puhureita. Onneksi aina
välissä on ollut taukoja sateessa, joten olemme saaneet pennut sentään edes
vähän ulkoilemaan. Tänään tosin ajattelin, että ruoho on niin kovin märkää,
joten jospa päästäisimme ne uima-altaan jäljiltä tyhjäksi jääneelle terassille.
Muuten hyvä ajatus, mutta eiväthän ne siellä pysyneet... Yksi toisensa jälkeen
ne painelivat jo tutuksi tulleelle ruohoalueelle. Ei näyttänyt märkä nurmikko
tätä futisporurukkaa siis haittaavan. :D No eilisillan myrskyn sentään olimme
ihan vaan sisätiloissa ja lapset saivat nipun uusia leluja aitaukseensa. :)
Muutama viikko sitten Hilma osallistui valukuvaukseen Kotkan torilla pidetyssä Showhau-tapahtumassa. Nyt on näköjään kuvat netissä ja äänestettävissä. Käykääpä siis äänestämässä pikku-hilmuriamme. :) Suoraa linkkiä Hilman sivuille ei pääse laittamaan, mutta klikkaa ensin TÄSTÄ. Sen jälkeen hakusanaksi Hilma, ja sieltä oranssia Hilman nimeä klikkaamalla pääset äänestämään. :)
|
|
|
|
13.9.2015
Pennuilla ikää tänään viisi viikkoa, ja perinteinen valokuvienottopäivä.
"Passikuvat" tuli otettua jo aamupäivästä, kun ulkona oli tänäänkin niin kaunis
ilma. Itse poseerauskuvat jäivät kuitenkin iltaan. No aina aikataulut eivät mene
ihan suunnitelmien mukaan, ja niinhän siinä nyt sitten kävi, että kun lopulta
löytyi se ajankohta kuvien ottamiselle, oli meillä kuvattavana kahdeksan
väsynyttä ja nälkäistä pentua. *huoh* ...Se pentujen kuvaaminen kun muutoinkin
on tässä kohtaa niin kovin helppoa. ;) No kiitos nopean järkkärin kaikista
pennuista on nyt edes kohtuulliset seisotuskuvat, mutta totuuden nimissä täytyy
sanoa, että kaikenlaisia hupiakuvia olisi kyllä ollut huomattavasti paljon
enemmän valittavana... No uusi yritys paremmalla onnella myöhemmin, siihen
saakka pärjätään näillä mitä tänään saatiin otettua. :)
12.9.2015
Vaikka suorastaan kesäiset lämpötilat ovat meitä nyt hetkellisesti hellineet,
päätimme silti ottaa tälle viikonlopulle projektiksi uima-altaan tyhjentämisen.
Ennen sitä meillä on perinteisesti koirat saaneet omat uimavuorot. Nita tarvitsi
jo allas-uimiseen henkilökohtaisen ohjaajan, sillä sen näkö alkaa olla jo
melkoisen heikko. Oli kuitenkin ilo huomata, kuinka vielä sekin muutaman
kierroksen porukassa kävi uimisesta nautiskelemassa. Ikää on kuitenkin
mittarissa jo kunnioitettavat 13,5 vuotta. Ja meidän nuoriso (tai noh, Hetakin
on tosin kyllä jo 10,5v. mutta se tulee usein unohdettua... :D) puolestaan otti
kyllä ilon irti ns. ihan koko rahan edestä. Melko pienellä ohjauksella kaksikko
osasi uida hienosti allasta ympäri kierros toisensa perään.
Kesäiset kelit ovat myös avanneet ulkoilun ihanuuden pennuille. Ulko-ilmaan ja ruohopohjaan on käyty tutustumassa sekä eilen että tänään. Eivät ne vielä kovin monen metrin irtiottoja ulkona uskalla tehdä, mutta noin muutoin yllättävänkin reippaasti liikkuvat nurmella. Pienen ulkoilun jälkeen sitten taas jo uni maistaakin. Ei muuta kuin pupsit pyykkikoriin ja siirtyminen takaisin sisätiloihin unia katselemaan. :)
11.9.2015
Pennuilla on nyt ikää reilu 4,5 viikkoa, ja kaikki kasvavat hienosti. Ruoka
maistuu ja hännät heiluvat. Netta-äiti hoitaa terävistä naskalihampaista
huolimatta yhä jälkikasvuaan rakkaudella ja kärsivällisyydellä. :) Vaan eipä
silti, täytyy sanoa, että kyllä on kerta kaikkiaan rauhallisen tyytyväisiä koko
porukka. Epäilemättä näistäkin kasvaa vielä pieniä piraijanpoikasia, mutta
toistaiseksi ne vielä kiipeävät vain porukalla syliin. :) Nopeasti ne kuitenkin
oppivat myös uusia temppuja. Pillin vihellys saa ne jo kaikki havahtumaan ja
juoksemaan luokse, sillä silloin on ruokaa tulossa. Myös leluilla leikkiminen on
alkanut ihan tässä viimeisten päivien aikana. Pienet pallot ja hiiret kulkevat
jo sujuvasti suussa, ja osataanpa niitä jo vähän niivittääkin. Siipiin,
kaninkarvahiiriin ja muihin ihanuuksiin emme vielä ole tutustuneet, mutta
niidenkin aika tulee vielä. :) Nyt ehkä seuraavaksi otamme kuitenkin
tutustumisvuoroon ulko-ilman ja nurmialustan. Niin lämmintä on nyt viikonlopuksi
lupailtu, että joskohan siis jo uskaltautuisimme ensimmäisen kerran vähän
ulos...
8.9.2015
Lisää hienoja agilitytuloksia. :) Tänään Kotkan iltakisoissa olivat vuorossa
kakkosluokat, ja kisaamassa Katja ja
Topi. Hyppyrata meni hylyksi, toiselta radalta
vitonen ja toinen sija. Kolmannella radalla kaikki osui sitten nappiin. Hieno
nollavoitto ajalla -7,18 ja LUVA! Onnea Katja ja Topi. :)
7.9.2015
Onnea Matias ja Lilli! Tänään Kotkan agilityn iltakisoissa kaksi hienoa
nollavoittoa, joista toinen agiradalta. Siitä siis puuttuva kolmas LUVA-tulos ja
SERT, ja siirto Mini 2 luokkaan. :)
5.9.2015
Tänään Nellin lapsista
Hessu osallistui ensimmäisen kerran näyttelyyn
virallisessa junnuluokassa. Keskenkasvuiselle lapsukaiselle mukava arvostelu ja
EH/3 Vähän aikaa ja harjoitusta lisää niin tulokset paranevat varmasti. :)
Arvostelu löytyy nimeä klikkaamalla.
Pennut puolestaan täyttävät tänään neljä viikkoa. On siis taas se päivä, jolloin kysytään kärsivällisyyttä ja riittävän nopeaa kameraa. ;) Seisotusharjoituksia ei siis ole edelleenkään tehty, joten saapa nähdä minkälaisia otoksia lapsikatraasta tänään saadaan aikaiseksi. :) Mukavasti lauma on kuitenkin ottanut uuden tilansa haltuun. Leikkihetket pitenevät päivä päivältä, mutta noin muutoin meillä on vielä varsin hiljaisen ja tyytyväisen oloisia pentuja. Myös kiinteä ruoka tuntuu kaikille maistuvan tosi hyvin. Pienet naskalihampaatkin on jo kaikille puhjenneet mutta niistä huolimatta Netta on kyllä ollut kerrassaan kärsivällinen ja huolehtiva emo. Se käy säntillisesti jälkikasvuaan syöttämässä ja putsaamassa, ja usein myös ihan vaan asettuu niille tyynyksi. <3
|
|
Tänään iltasella muuttivat myös uusimmat pupsimme isompiin tiloihin. Pentulaatikko vaihtui isompaan pentuaitaukseen, jossa on nyt ainakin hetken tilaa touhuta. Vielä toistaiseksi pentulassa on varsin rauhallista, ja vähän ihmetystäkin nämä uudet neliöt aiheuttavat. Mutta todennäköisesti huomenna meno on jo ihan toisenlaista... :) Eilen maisteltiin ensimmäistä kertaa myös kiinteää evästä, ja hyvinhän se kaikille maistui.
|
|
2.9.2015
Ensimmäinen pentu yli laidan... Eilen se sitten tapahtui. Melkoinen vikinä alkoi
kuulumaan kodinhoitohuoneesta, ja kun menin katsomaan niin siellä oli
ensimmäinen pupsi lattialla laatikon väärällä puolella. No laatikon kulkuaukko
sai korotuspalan, jolla asia ratkaistiin vielä hetkeksi. Tänään on nyt kuitenkin
aloitettu pentuaitauksen rakentaminen takkahuoneeseen. Todennäköisesti huomenna
saadaan rakennustyöt valmiiksi, ja pennut pääsevät muuttamaan uusiin isompiin
tiloihin. :) Samalla voidaan sitten aloittaa se sotkeminen, eli kiinteän ruuan
syönnin harjoitteleminen... Tähän saakka ollaan vielä menty ihan maidolla, mitä
nyt matolääkkeitä on vähän maisteltu.
30.8.2015
Jes, tulihan se sieltä! ...Nimittäin Lillin agility LUVA :) Tänään Pyhtään
kisoissa Matiaksen kanssa starttasivat Lilli ja Heta. Ensimmäinen rata meni
Lilliltä ihan lämmittelyksi, mutta kahdelta seuraavalta hienosti nollavoitto! No
niitä hyppyrata-nollia Lillillä on jo vino pino, joten niitä se nyt ei
oikeastaan edes tarvitsisi, sillä luokkanousuun tarvitaan aina vähintään se
kaksi agirata-nollaa. Toinen näistä nollavoitoista oli siis tänään kuitenkin
agiradalta, joten siitä Lillille toinen LUVA. :)
Hetakin pääsi palkinnoille, ollen luokassaan toinen, vaikka itse kisasuoritus nyt ei ihan putkeen mennytkään. Vauhti puuttui täysin ja hyppääminen oli kaiken kaikkiaan raskaan oloista. No viime tiistain treenien jälkeen, joissa se oli kulkenut oikein kivasti, siltä meni kuitenkin ääni. Ilmeisesti se siis onnistu hankkimaan itselleen jonkin sortin kurkunpäätulehduksen tms. jonka seurauksena meillä kotona oli aika vaisun oloinen ja erittäin hiljainen koira. No eilisiltana se alkoi taas haukahdella ja oli muutenkin aikatavalla oma itsensä. Niinpä ajateltiin, että lähteköön nyt sitten kokeilemaan kisoihinkin, kun on kerran ilmoitettu. Ilmeisesti ihan kunnossa se ei nyt sitten kuitenkaan vielä ollut.
Uudet 3vk. kuvat pennuista löytyvät nyt pentu-sivuilta. Poseerauskuvien ottaminen noista on vielä sanotaanko vaikka että hieman haastavaa, ;) mutta kaikista nyt sentään saatiin kuvat, joissa ne ovat jo enemmän tai vähemmän tassuillaan. :)
29.8.2015
Nellin pennut täyttivät muutama päivä sitten 9kk, eli niistä tuli virallisesti
juniori-ikäisiä koiria. Samalla niille avautui myös osallistumisoikeus esim.
taipumuskokeeseen. No Hessupa se sitten jo heti tänään kävi Hämeenlinnassa
kokeilemassa mahtaisiko taipua... No melkein taipui, mutta ei sitten kuitenkaan
ihan. Ilmeisesti nuorat koiraa sen verran ihmetytti hakuosuudelle mukaan
lähtenyt delegaatio (tuomari + ampuja) että siitä häkeltyneenä se ei sitten enää
oikein tiennytkään mitä siltä nyt sitten odotettiin. Haku muuttui nopeasti
suppeaksi ja niinpä siitä tuli sitten hylätty. Muut osasuoritukset kuitenkin
hienosti läpi, ja kotiin siis yhtä kokemusta rikkaampana. Ei muuta kuin hetkeksi
kotiin kasvamaan ja ensi kesänä uudestaan. :) Hessun taippariarvostelu löytyy
täältä.
Meidän uusimmat pusit puolestaan ovat viikon lähestyessä loppuaan saaneet kaikki jo mukavasti jalat alleen. Topakasti ne jo ottavat pentulaatikossa askeleita ja olenpa päässyt jo pariin otteeseen näkemään kuinka ne hännät heiluen niivittävät toisiaan, läpsivät tassuilla, kellahtavat leikin tiimellyksessä kumoon sekä koettavat jo kovasti rapsuttaa itseään korvan takaa. ...Kunnes parin minuutin leikin jälkeen kömpivät taas enemmän tai vähemmän kasaan nukkumaan. :) Nyt eletään taas aikaa, kun niistä tulee päivä päivältä suloisempia pikkukoiria. <3
|
|
24.8.2015
Bobin ja Kamun
lonkka/kyynärtulokset tulivat tänään Kennelliitosta. Näyttää siltä, että koko
pesueen osalta tulokset eivät ole niin heikkoja, kun jo ehdin murehtia.
Sekä Bobilla että Kamulla lonkat A/A ja kyynärät puhtaat 0/0 :) Pari vielä tästä
pentueesta kuvaamatta, sen jälkeen nähdään mikä on lopullinen saldo.
24.8.2015
Voihan nappisilmät... :) Kyllä se aina tässä kohtaa hämmästyttää, kuinka
nopeasti voi pennuissa tapahtua muutoksia. Eilen kun otettiin niistä kuvia, oli
muutamilla jo pieni rako luomissa, ja siis vähän jo raoista kurkistelivat.
Kenelläkään ei kuitenkaan ollut vielä sanottavammin silmät auki. Tänään kun
tulin töistä, pentulaatikossa napotti kuitenkin vastassa jo ihan useampi
nappisilmä. <3 Ei mene kyllä enää pitkään, kun pentulaatikko jää tälle
joukkueelle pieneksi...
Kouvola 22.8. Tapio Eerola, Pek 1/KP Rop-pentu "Erittäin lupaava tyyppi. Lupaavat pään linjat. kauniit silmät. Oikein sijoittuneet korvat. Purenta ok. Sopiva rintakehän ja raajojen vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset. Lupaava turkki. Liikkuu suht suoraan. Pitkät askeleet." Karoliina ja Heta osallistuivat Kouvolassa myös JH-kilpailuun, mutta siellä ei tänään tullut menestystä. Lisäksi Lappeenrannassa agiradalla Jenni ja Hilla lähtivät tavoittelemaan kolmatta luva-tulosta. No kovaa mentiin ja paikoitellen varsin hienostikin, mutta lopputuloksena silti tänään kaksi varsin vauhdikasta hylkyä. :) |
![]() Hilma Rop-pentu |
20.8.2015
Postia Kennelliitolta... Saimme tänään tiedon, että meille on myönnetty
Vuolasvirta-palkinto vuosimallia 2015,
ansiokkaasta cockerspanieleiden kasvatuksesta. Varsinainen
palkintojenjakotilaisuus on 5.12. Helsingin messukeskuksessa, Helsinki Winner-näyttelyn yhteydessä. Lämmin KIITOS kaikille teille kasvatinomistajille,
jotka olette osallistuneet palkintoon tarvittavien pisteiden keräämiseen
käyttämällä koirianne näyttelyissä ja kokeissa. Ilman teitä, tämän palkinnon
saaminen ei olisi ollut mahdollista.
19.8.2015
Bobi ja Kamu osallistuivat tänään terveystarkastuksiin. Lonkat ja kyynärät
näyttivät kuvanneen eläinlääkärin mielestä molemmilla varsin hyviltä, ja silmät
olivat puhtaat. Bobilla pari ylimääräistä ripseä. Nyt jäädään odottelemaan mitä
mieltä Kennelliitto kuvista on.
17.8.2015
No niin nythän sitten muistin, että yksi kuvagalleria jo viime keväältä odottaa
yhä sitä, että opettelisin semmoisen myös uudella Photoshopilla tekemään... Nyt
täytynee ottaa tämä oikeasti asiaksi, sillä pentukuvagallerioita on ollut tapana
päivittää sivuille kerta viikkoon. No tässä nyt kuitenkin jo ne
ensimmäisen viikon kuulumiset...
Pennut syntyivät sunnuntaina 9.8. puolen päivän jälkeen. Reilun neljän tunnin jälkeen pentulaatikossa oli kuusi poikaa ja kaksi tyttöä. Pennuista pienin (poika 5) painoi syntyessään 215g. ja suurin (poika 4) 330g. Suurin osa pennuista oli n. 250g:n painoisia. Ensimmäinen viikko menikin siis syöden ja nukkuen. Vähän lisämaitoakin tarvittiin, jotta näin isossa katraassa saatiin kaikkien painot lähtemään nousuun. Viikon iässä poika 5 oli edelleen pienin, painaen nyt 303g. Suurin puolestaan oli poika 3, painaen 420g. Alla olevissa kuvissa pennut viikon iässä.
16.8.2015
Ei hassumpi viikonvaihde, hienoja tuloksia peräti neljästä eri lajista! :)
Viikonvaihteen urakan aloittivat perjantai-iltana Katja ja Minka, osallistumalla
taipumuskokeeseen Pyhännällä. Hienosti taipui Minkulainen, Tuloksena tämän
vuoden viides Spa 1 :) Minkan arvostelu löytyy
täältä. Lauantaina oli vuorossa näytelmiä Kotkassa ja agilitya
Kouvolassa. Kotkan Kv. näyttelyssä Hilma osallistui kolmannen kerran
pentuluokkaan, ja oli kolmannen kerran Rop-pentu. Heta oli mukana veteraaneissa.
Tällä kertaa tulos Vet EH/1 Arvostelua lukiessa tulee vähän mieleen, että
mahtoikohan tuomari unohtaa minkä ikäistä koiraa arvosteli. Oikeastiko 10,5
vuotiaan koiran kohdalla vielä liikkeistäkin pitäisi löytyä takaa tehoja jne. No
tokihan Heta näyttää kaikin puolin reippaasti ikäistään nuoremmalta, mutta
ei se silti poista sitä tosiasiaa että se on oikeasti jo aika iäkäs koira... No
näin nyt kuitenkin tällä kertaa. Hetan arvostelu löytyy
täältä. Hilman
alta:
"Hyvällä askeleella ja yhdensuuntaisesti liikkuva pentu.
Miellyttävä ilme. Kaunis kaula ja ylälinja. Suora olkavarsi. Oikea rintakehän
syvyys. Kauniisti kulmautunut takaosa. Hyvä leveä reisi. erinomainen
hännänkiinnitys ja kauniisti liikkeessä kannettu häntä. Oikea karvanlaatu."
Tiina Taulos, Pek 1/ KP Rop-pentu
Kouvolan agikisoissa samaan aikaan kolme rataa pinkoivat Matias ja Lilli. LUVA-tulokset jäivät tällä(kin) kertaa pienestä kiinni. Viimeisellä radalla jopa niin pienestä, että se oli sitten se viimeinen rima joka tipahti, ja sekin viiveellä... Kolmelta radalta kuitenkin kolmesti palkinnoilla; yksi luokkavoitto ja kaksi kakkossijaa. Matiaksen Muumi-mukikokoelma karttui siis taas kolmella mukilla. :)
Sunnuntaina näytelmät jatkuivat Hetan ja Karoliinan osalta Kotkan näyttelyn JH kisassa. Kymen kennelpiirin piirimestaruuskisassa parille neljäs sija ja isompien 13-17 vuotiaiden sarjassa 3. sija. :) Viikonloppu kruunattiin sitten tänään Pyhännällä, jossa Anne ja Hippu ahkeroivat Mejä-kokeessa. Tänään eivät metsäkanalinnut sotkeneet pienen jäljestäjän päätä, vaan kaadolle saavuttiin voittajaluokan ykkösen arvoisesti, pistein 45. Saammeko siis esitellä viidennen jälkivaliomme: Fi Jva Crab Apple's Vanilla Latte. Onnea Anne ja Hippu, ja KIITOS. :)
Lopuksi vielä vähän pentukuulumisia... Pennut täyttivät tänään viikon, ja pentulaatikossa kaikki on edelleen hyvin. Ensimmäiset yksittäiskuvat tästä joukkueesta on tarkoitus ottaa huomenna, joten seurailkaahan sivuja. :) |
|
Netta on kuitenkin jo nyt osoittautunut varsin kelpo äidiksi. Se hoitaa jälkikasvuaan hellästi ja huolella, ja nukkuu kärsivällisesti pentulaatikossa siitäkin huolimatta, että kuumahan siellä nyt viimepäivinä on ollut. Sen verran on nyt kuitenkin suuri tuo porukka, että eilen ja tänään olen antanut kaikille pullosta lisämaitoa. Vaikka maitoa tuleekin hyvin, ihan näin suurelle katraalle sitä ei ehkä ole riittävästi. Tai ainakaan niin paljon, että olisi saatu pennut kunnolla kasvuun. Nyt parin lisämaidon jälkeen kaikkien painot ovat kääntyneet mukavasti nousuun ja pentulaatikossa tuhisee lauma tomeran tuntuisia ja hiljaisia lapsosia. :) Tällä hetkellä pojista vielä kolme näyttäisi olevan ilman kotia. |
|
|
|
Sillä aikaa, kun meillä kotona jännitettiin pentujen syntymää, olivat Kimmo ja Iitu sekä Jukka ja Nelli Mejä-kokeessa Elimäellä. Iitulle Avo 1 47p. ja siirto voittajaluokkaan. :) Ja Nellilläkin oli nyt onni myötä. Sille enemmän kuin ansaittu Voi 1 41p. Nelli siirtyi nyt myös kahden voi ykkösen kerhoon, eli yksi uupuisi enää siltäkin valionarvosta. :)
|
|
3.8.2015
Viikonlopun koirakuulumisia... Perjantai-iltana meidän orkesteri otti ja lähti
viettämään todennäköisesti tämän kesän viimeistä mökkiviikonloppua Luumäelle.
Tai no, mökki ja mökkiviikonloppua...Samalle viikonlopulle kun oli sitten
buukattuna myös Luumäen pentunäyttely ja mejä-koe. ;) Lauantaina meillä oli
pentunäyttelyssä sisarukset Hilma ja Iines. Hilma luokassaan 1/KP ja Iines 2/KP
Tämän jälkeen Hilma voitti narttupennut ja oli lopulta myös Rop-pentu.
Cockerilapsia oli kehässä yhteensä 7kpl. Ryhmässä Hilma tuli vielä neljänneksi,
tienaten meille samalla uunituoreen paikallisen ruisleivän. :) Tässä
lapsukaisten arvostelut:
Iines: "8kk. Oikeat rungon mittasuhteet. Kuono osa saa täytelöityä. Oikea purenta. Hyvä kaula. Ylälinja tarvitsee aikaa asettuakseen. Hieman lyhyt olkavarsi ja aavistuksen jyrkkä lantio. Hyvä rungontilavuus. Hyväasentoinen häntä. Liikkeet saavat tasapainottua. Reipas käytös." PEK 2/KP
Hilma: "8kk. Hyvät nartun mittasuhteet. Hieman syvä kallo. Oikea purenta. Pitkä jalo kaula. Hyvä ylälinja. Erinomainen rungon tilavuus ja luuston vahvuus. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Hyväasentoinen häntä. Voisi liikkua paremmalla ulottuvuudella edestä. Esiintyy ja esitetään hyvin." PEK 1/KP PN1 Rop, Ryp-4
Sunnuntaina oli sitten isompien koirien vuoro lähteä jäljelle. Matkassa kaksi avo-luokkalaista, Iitu ja Lilli sekä voi-luokan konkari Nelli. Kokeen lopputulos oli tällä kertaa miltei täydellinen... Kaksi ykköstä, ja hukaton kakkonen... Ja kuinka ollakaan sen hukattoman kakkosen otti jälleen kerran Nelli. Tällä kertaa syynä oli makausten merkkaamattomuus, jotka se siis kaikki jätti huomiotta. Kaadolle se sentään pysähtyi. Lopputulos siis Voi 2, 37p. Myös Iitulle ja Lillille molemmille hukattomat suoritukset. Iitulle ensimmäinen Avo 1 46p. ja Lillille toinen Avo 1 45p. ja samalla siirto voittajaluokkaan. :) Koirien arvostelut löytyvät nimiä klikkaamalla.
Ei hassumpi viikonvaihde noin tulosten valossa. Seuraavaksi keskitymme nyt sitten pentulaatikon kasaamiseen ja ryhdymme odottamaan Netan pentuja syntyviksi. ...Ja ei, maksankirjavia pentuja EI ole tästä yhdistelmästä luvassa, vaan odotettavissa on lähinnä blue roan /mustavalkeita pentuja. :)
30.7.2015
Nicin lonkkalausunto saapui tänään kennelliitosta. Eläinlääkärin priimoiksi
arvioimat lonkat tulivat kuitenkin yllättäen takaisin tuloksella C/A. Näin ne
välillä muuttuvat. Toisaalta, kaksi pentua tästä pesueesta kuvattuna, ja kolme
lonkkaa arvioituna tuloksella C. Jostain sekin siis nyt kertoo. Jännä nyt sitten nähdä, kun seuraavat menevät kuviin, onko
koko pentueen tulos samansuuntainen, vai kallistuuko kokonaistulos vielä
johonkin toiseen suuntaan.
Tässä on nyt kuitenkin taas hyvä esimerkki siitä, miksi jokaisen olisi syytä kantaa omalta osaltaan kortensa kekoon, ja tutkituttaa se oma koira. Pentua etsiessään jokainen tietysti haluaisi sen terveen pennun, mahdollisimman terveistä taustoista, mutta oman koiran ollessa tutkimusikäinen sen tutkiminen saattaakin muuttua ihan toissijaiseksi, ja omasta koirasta tulla se Koiranetin tyhjä rivi, mikä on tosi surullista. Tutkimaton ei ole sama kuin terve, vaan ennemminkin potentiaalinen epäilyn kohde. Vain systemaattisesti enemmän koiria tutkimalla kun saataisiin blub.indeksien arvosteluvarmuus paranemaan, ja sitä kautta oikeasti työkaluja siihen, että meillä olisi mahdollista saada cockereillemme parempia lonkkia. - Sama koskee tietysti myös esimerkiksi silmiä. Vaikka siis tämänkin yhdistelmän blub.indeksin keskiarvo on astutushetkellä ollut 110,5 on nyt kuitenkin kahden kuvatun jälkeläisen osalta lopputulos ollut jotain muuta kuin odotuksen mukainen. Miksi blub.indeksi ei sitten näyttäisi toteutuvan, johtuu pitkälti juuri tuosta arvosteluvarmuudesta. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä jossakin kuvaamattomissa sukulaisissa - niissä Koiranetin tyhjissä riveissä, piilee ehkä useampiakin heikompia lonkkia, joita ei kuitenkaan tulosten puuttumisen myötä ole voitu indeksilaskennassa huomioida.
Pentujen liikkeitä voi jo tuntea, ja selvästi näkee että ajoittain Netalla on jo melko tukala olo. Reippaasti se kuitenkin vielä eilen lähti iltalenkille. Rauhakseltaan käveltiin miltei tunnin lenkki pitkin metsäpolkuja, ja käytiin katsomassa näkyisikö rannassa joutsenpoikuetta. Niitä ei tällä kertaa bongattu, mutta sorsia sitten sitäkin suurempi lauma. Netta olisi kovasti halunnut lähteä niitä tarkemmin katsastamaan, mutta päädyttiin nyt kuitenkin tällä kertaa jatkamaan kuivin tassuin eteenpäin. :) |
|
27.7.2015
Nici on käynyt
tänään terveystutkimuksissa. Lonkat näyttivät priimoilta, katsotaan mitä
Kennelliitto niistä lausuu. Silmät terveet. Toisessa alaluomessa yksi
ylimääräinen hento ripsi, josta siis maininta distichiasis, sekä toisessa
silmässä puutteellinen kyynelkanavan aukko. Käytännössä siis silmien suhteen
kaikki kunnossa. :)
|
|
23.7.2015
Hmm... Netta alkaa vuorokausiin nähden olla jo melkoisen suuri. Jos se jatkaa
kasvuaan samaa vauhtia vielä seuraavat pari viikkoa niin alkaa epäilyttämään
kuinka monta pikkucockeria sieltä onkaan tulossa... Syöminen on Netan mielestä
edelleen aika yliarvostettua, joten samalla kannustuslinjalla sen ruokailujen
kanssa edelleen mennään. Onneksi muutoin se on iloinen ja pirteä. Eilen ihan
väkisin olisi lähtenyt Matiaksen matkassa agilitykentällekin. No voi olla, että
siellä mieli olisi kyllä melko nopeasti muuttunut. :)
19.7.2015
Hilman näyttelydebyytti nähtiin eilen Iitin pentunäyttelyssä. Pikkuneiti
esiintyi reippaasti, ja palkittiin rotunsa parhaana pentuna. :) Ryhmäkehässä
menestystä ei sitten enää tullut, vaikka hienosti jaksoi Hilma vielä sielläkin
esiintyä.
Hilman arvostelu, tuomarina Hannele Jokisilta: "Sopivan kokoinen ja vahvuinen.
Päässä hyvät linjat. Hieman vaaleat silmät. Hyvä luusto. Riittävä eturinta.
Tulee tiivistyä edestä. Hyvä rungon malli. Sopivat takakulmaukset. Lupaava
karva. Erinomainen luonne. Liikkuu hyvin, oikealla asenteella."
Lauantaina Ylivieskan näyttelyssä ensiesiintymisen virallisissa luokissa puolestaan teki Nici. Tuloksena Jun EH/1
16.7.2015
Netan vatsa pyöristyy, ja lantio on jo ottanut ja kadonnut. Niinpä
niin, tänään ryhdyin miettimään, että eihän tässä tosiaan enää ole kuin muutama
viikko! Tähän saakka olen sujuvasti vaan ajatellut, että elokuuhunhan on vielä
aikaa vaikka kuinka, vastahan tässä tätä kylmää alkukesää on elelty ja odoteltu
niitä helteitä. Mutta joo alkukesä ja keskikesähän siis tosiaan jo oli ja meni.
Nyt täytyy siis vähintäänkin ryhtyä valmistautumaan jo sanomalehtiä keräämällä.
Kaikki Hesaria tilaavat tutut voivat siis taas jatkossa toimittaa jätepaperinsa
meille. ;) Netan ruokahalu on onneksi sentään vähän parantunut. Ei siinä nyt
mitään hurraamista edelleenkään ole, mutta tyystin se nyt ei sentään enää
kieltäydy syömästä. Pari kertaa päivässä menee siis nappuloita, kun sekaan on
jotain laitettu ja itse istuu vieressä kovasti kannustamassa. :)
13.7.2015
Mimin lonkkatulos
saapui tänään Kennelliitosta. Valitettavasti lonkat eivät ihan priimat, tulos
C/C. Toivotaan että muun pentueen osalta tulokset olisivat paremmat.
12.7.2015
Taippariviikonloppu takana. :) Viimevuosien kohtuullisen kehnot
taippariosallistumiset laittoivat viime vuonna miettimään, mitä tämän asian
eteen vielä voisi enemmän tehdä... Päädyimme pitämään tämän vuoden taipparit
mökillämme, ja lupasimme osallistujille niin lettuja kuin lämpimän paljunkin.
Alkuun näytti silti heikolta. Kaksi viikkoa ennen ilmoittautumisajan päättymistä
meillä on tasan kaksi taippari-ilmoittautumista! :-/ Näytti jo siltä, että
saamme perua koko taipparin. Viimeiset ilmoittautumispäivät onneksi pelastivat
tilanteen ja omia kasvattejakin saimme lopulta osallistumaan neljä kappaletta.
:) Sääennusteet eivät tosin luvanneet taippariamme suosia, pahimmillaan
paikallisennuste näytti kolmea pisaraa vettä ja kunnon ukkosta. Lämpötila n. +13
astetta! Lauantain koittaessa päivä valkeni kuitenkin pilvisenä mutta kuivana.
Lämpötilakin kipusi pikkuhiljaa lähemmäs kahtakymmentä, ja vesityön alkaessa
aurinko ryhtyi paistamaan. :) Kaikkiaan kokeeseen osallistui kahdeksan cockeria,
joista viisi suoritti hyväksytysti kaikki osa-alueet. Ja mikä mukavinta, kaikki
neljä kasvattiamme olivat tässä joukossa. Uusia SPA 1 tuloksen suorittaneita
koirakoita meillä on nyt siis
Kamu,
Viljo,
Iitu ja
Netta. :) Lisäksi vesityötä aitiopaikalta
seuranneena voin hyvällä omallatunnolla todeta, että Viljo ja Kamu olivat
ehdottomasti koko taipparin parhaimmat uimarit. Huonoja uimasuorituksia ei ollut
muillakaan läpi menneillä, mutta näiden kahden taidonnäytettä oli enemmän kuin
ilo katsella. :) Seuraavana aamuna taipparirannassamme olisikin sitten ollut
tarjolla ihan aitojakin "riistapukkeja." Sorsapoikuehan se siellä mennä
polskutteli, ja hyvä ettei meinannut kylään tulla. :)
Lämmin kiitos Kamun ja Viljon kotijoukoille osallistumisestanne. Todennäköisesti vielä ainakin pari kasvattia on tänä vuonna taippariin menossa, joten tästä saattaa tulla vielä oikeasti hyvä taipparivuosi. :) Nyt Luumäellä taipuneiden arvostelut löytyvät koirien nimiä klikkaamalla.
6.7.2015
Tänään on kulunut jo kaksi vuotta Tessan lapsien syntymästä! Onnea Kaapo, Iitu
ja Minka. :)
...Tänään myös varmistui, että Netalle on tulossa pentuja elokuussa. Sen verran oli nyt Netalla pitkä tukka, että vaikka ultraa varten vähän karvoja ajeltiinkin, tuntui niitä silti olevan koko ajan vähän edessä. Pentujen lukumäärän arvailu oli siis hieman haastavaa, mutta semmoinen viisi sieltä nyt ilmeisesti ainakin löytyi. Ja koska ultra on aina suuntaa antava niin elokuussahan me sen sitten näemme. :) Mikään kovin suuri yllätys tämä ultran tulos ei tosin ollut. Vaikka ulospäin Netasta ei vielä mitään näykään niin selvästi sillä on ollut viimepäivinä huono olo. ...Ja mihinkään koirannappuloihin se ei ilmeisesti myöskään meinaa koskea edes pitkällä tikulla. Parin viimepäivän aikana se on ottanut vaan askelia taaksepäin kun olemme koettaneet tarjoilla sille evästä. Herkut kyllä kelpaisivat mutta ei tippaakaan se ihan oikea ruoka... Toivotaan että ruokahalu tässä vielä palautuisi, muuten voi olla edessä useampi viikko sirkustelua, jotta saadaan tuleva äitikoira nyt edes jotain syömään.
Kesä kävi kylässä viime viikonloppuna, ja niinpä meidän karavaani otti ja avasi lopultakin mökkikauden. Juhannuskin kun meni kotona lasten ollessa vuoropäivinä kuumeessa. No nyt oli kyllä kelit on kohdallaan. Tai no perjantaina alkoi olla jo niin kuuma, että Nitan jaksamisesta alkoi olla jo suorastaan huoli. Navakka tuuli toki viilensi säätä, mutta samalla se teki säästä sikäli petollisen, että hoksaisiko vanha koira juoda tarpeeksi..? Kaikesta kastelemisesta ja varjossa loikoilusta huolimatta huomasi että alkuillasta Nita oli selvästi jo vähän huonovointinen. Se ei enää halunnut lähteä ollenkaan uimaan, ja iltaa kohden tuntui että sen liikkuminenkin oli jo vähän kompuroivaa. Onneksi jääkaapista löytyi purkki maustamatonta jogurttia joka Nitalle kelpasi iltapalaksi, ja yöllä se kävi jo hyvin juomassa vesikupillakin. Selvästi kuitenkin huomasi, että sen kuumuudenkesto ei ole enää ihan entisensä. Sunnuntaina kun keli oli jo edellisiin päiviin nähden suorastaan kolea, Nita oli heti tuplasti pirteämpi ja halusi taas uimaankin. :) Täytyy silti sanoa, että tuossa kun itse olin huolissani vedenäärellä ja ulkona varjossa olevasta koirastani, tuntui käsittämättömältä ja surulliselta lukea uutisista näistä autoon jätetyistä koirista. Kuinka kerta kaikkiaan ajattelemattomia ihmisiä meillä tässä maassa onkaan koiranomistajina... :(
Lauantaina saimme mökille myös koiravieraita, kun Nellin pentu Thelma tuli kylään. Ensin trimmattiin ja sitten uitiin. Neiti olikin jo melkoinen vesipeto. Riistapukin hakeminen pidemmästäkään matkasta ei ollut Thelmalle temppu eikä mikään. :)
28.6.2015
Mejä-kokeen satoa. Tänään Pyhtään mejä-kokeissa omia koiria/kasvatteja oli
jäljellä neljän cockerin voimin. Avoimessa luokassa Lilli starttasi vuoden tauon
jälkeen ja sen lisäksi vähän "soitellen sotaan" sinne oli ilmoitettu myös
sijoituskoiramme Iitu. ...No siis eihän sitä nyt kukaan toki ehtinyt millään
muotoa treenata, tai no viime viikolla nyt sen verran, että Iitu kävi ylipäänsä
kaksi ensimmäistä kertaansa jäljellä, ja molemmat harkkajäljetkin olivat max.
300m. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että
Iitu
on aika luontainen jäljestäjä. ;) Se teki kokeessa kaunista ja varmaa työtä.
Yksi työtapaturma sille sattui toisella kulmalla jonka jälkeen se pian harhautui
kiertämään kaatunutta puuta ja otti kokemattomuuttaan paluujäljen. Tästä
harmittava hukka. Lopputulos kuitenkin hienosti Avo 2 37p. :)
Lilli
puolestaan tällä kertaa otti ja eteni koko jäljen ilman mitään päähänpistoja.
Sille nyt ensimmäinen avoimen luokan ykkönen pistein 42. Voittajaluokassa
puolestaan jäljestivät pitkänlinjan konkari Nelli, sekä ensikertalainen Hilla.
Nelli on usein kunnostautunut siinä, että se ottaa ja kävelee lopussa kaadon
yli. Kaadolle pysähtymistä on nyt sille koetettu hieman opettaa, ja tänään
näytti ensimmäistä kertaa siltä, että jotain oppimista on asian suhteen
tapahtunut. Se otti ja pysähtyi määrätietoisen varmasti ja ryhtyi tutkimaan
kaadon alustaa. Tähän voimme nyt olla enemmän kuin tyytyväisiä, vaikka muuten
jälkisuoritus ei nyt ollutkaan parasta Nelliä. Katkokulmalla se teki hukan,
ottamalla veretyksen lopusta tuoreen sorkkapolun. Lisäksi se päätti, ettei
tänään makuut voisi sitä vähempää kiinnostaa.
Nellille tänään Voi 3 22p. Voittajaluokan
ensikertalainen
Hilla sen sijaan otti ja jäljesti itselleen
ensimmäisen ykkösen. Pisteissä näkyy, että makuiden merkkausta ja kaadon
tutkimista senkin kanssa on syytä treenailla, mutta tämä on hyvä alku. Tänään
Voi 1 40p. :) Arvostelut löytyvät nimiä klikkaamalla.
Turisteina mukana olivat myös Pikku-Hilma sekä Netta. Netta kävi yhden jäljen purkamassa, mutta vähän sunnuntaikävelyksi metsässähän se nyt taisi mennä... Ainakin omasta mielestään Netta on siis niin kovin raskaana, että sitä ei oikeasta huvita mikään eikä kiinnosta mikään. Tai ehkä pienen hetken, mutta sitten sen jälkeen se mieluiten painuu johonkin lokoisasti pitkäkseen.
vas. Hilla Voi 1, Iitu Avo 2, Lilli Avo 1
ja Nelli Voi 3
17.6.2015
No jopas nyt, kesäkuu on jo yli puolenvälin ja päiväkirjamerkinnät ovat
suorastaan nollassa. Olisihan tässä nyt kuitenkin ollut yhtä jos toista
päivitettävää. Noh, toisaalta tässä välissä olemme kyllä tehneet myös yhden
kesälomareissun, järjestäneet yhdet merirosvoaiheiset lastenkutsut ja kesäkuun
lopun mejäkokeetkin ovat työnalla. Nyt joka tapauksessa niitä
koirakuulumisiakin... :)
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Kellokoskella pidettiin Cockereiden erikoisnäyttely. Meidän kasvateista näyttelyssä edusti tänä vuonna pentuluokan ensikertalainen "Hessu", joka osallistui pikkupentuluokkaan. Tulos hienosti ensidebyytissä Pek 3/KP oikein mukavalla arvostelulla: "Good Strong head, nice bone. Good deep breast, strong back end. Correct tailset. Good neck. Move well keeping good topline. Would like more stride."
Viimeviikonloppuna puolestaan pidettiin peukkuja pystyssä, josko saataisiin viimein uusi jälkivalio "sukuun." Niitä viittä vaille valioita kun on useampikin, mutta nyt tarvittaisiin vaan niitä koekäyntejä, jotta olisi ylipäänsä mahiksia saada niitä ykkösiä. Hipulla oli hyvä kahden hyvän ykkösen putki alla, ja toki toivoimme sen saavan jatkoa Pyhännällä. Noh metsäkanalinnut kuitenkin ottivat ja veivät tällä kertaa mennessään, joten tulokseksi jäi enää Voi 3 22p. Jälkivalion arvo jäi siis vielä odottamaan tulevaisuuteen, ei muuta kuin kuono kohti uusia jälkiä. :)
Netan kanssa puolestaan harrastimme kotiseutumatkailua Kärkölään, ja kävimme morjestamassa nuorta herraa "Saukkia." Tämän tapaamisen lopputuloksena toivomme pieniä cockerilapsia syntyväksi elokuun kymmenennen päivän tienoilla. Tarkemmat kuvaukset pentueen vanhemmista tulevat perinteiseen tapaan pentusivulle, kunhan ne vaan ensin ehdin saada valmiiksi.
1.6.2015
Suvivirsi soi viikonloppuna ja meidän perheessä siirryttiin suurimmalta osalta
kesäloma-aikaan. :) Hektinen toukokuun on nyt takana, ja nyt olisi aikaa vaikka
vähän harrastaa koirienkin kanssa. ...Paitsi että se tämän talon ainut sillä
tavalla ihan oikeasti harrastusikäinen koira sitten otti ja päätti viime
viikolla aloittaa juoksut. Koska Netta juoksee vain kerran vuodessa ja ikää on
nyt jo 3,5v. ei tässä taida nyt olla juuri vaihtoehtoja. Suunnitelmat ekoista
starteista agilityssa ja tokossa, sekä se taipparikäynti ja ehkä johonkin
mejäkokeeseenkin osallistuminen taitaa nyt vaihtua pentusuunnitelmiksi. No,
tuleehan se kesä ensi vuonnakin... Ehkäpä tänä kesänä nyt sitten keskitymme
vaikkapa puutarhanlaittoon ja mökkeilyyn. :) ...Ja mejä- ja taipparitreenejä
sitten toki järjestämme omille kasvateille tarpeen mukaan. Nythän niihin on
hyvää aikaa. :)
23.5.2015
Jopas on ollut tänään tulosten
valossa hieno päivä. :) ...Vaikka aamulla satoikin vettä, ja mielessä kävi että
kuka se taas olikaan, joka meni ilmoittamaan koiran johonkin näyttelyyn. ;)
Haminan KV näyttelyssä olivat tänään mukana ensikertalainen Kaapo ja sitten
meidän oma Nettis. Kaapo esiintyi iloisen reippaasti, vaikka tunnelma
näyttelypaikalla olikin sateen johdosta varsin tiivis. Vähän siis etukäteen
epäilytti kuinka paljon tilanteeseen tottumaton nuori poika kehässä ehkä
jännittäisi. Vaan turhaanpa epäilytti, varsin reippaasti se esiintyi. Tuomari
tosin totesi heti ensimmäiseksi, että aivan liian suuri hänen makuunsa.
Tuloksena Kaapolle Nuo EH/1 No makuasioista ei liene järkevää kiistellä, mutta
sanotaan nyt vaikka niin, että olisi ehkä välillä suotavaa vaikka ihan mitalla
tarkistaa niitä kokoja, ja samalla lukaista mitä siellä rotumääritelmässä siitä
koosta sanottiinkaan... :) Vähän samaan sarjaan alkoi Netankin arvostelu.
Ensimmäiseksi tuomari totesi sen olevan liian raskasta (?!) tyyppiä, joka ei ole
riittävän elegantti nartuksi. No loppuarvostelu muuttui sitten sentään paljon
positiivisemmaksi ja tuloskin oli lopulta Eri 2 SA PN 2 Sert, Vaca
Rotukehän jälkeen jäätiin odottelemaan Junior Handler kilpailua, Jossa Karoliina ja Netta voittivat 14-17 vuotiaiden sarjan. No sitten odoteltiinkin ryhmäkisoja, sillä Junnun loppukilpailu käytiin niiden aluksi. Odoteltiin melkoisen pitkään ja sisäinen kylmyys oli jo melkoisen hyytävä kun ryhmäkehät lopulta alkoivat. Loppukilpailun tuloksena Netalle ja Karoliinalle tänään Haminasta BIS 1 Junior handler. :)
...Vain eivät ne hyvät tulokset vielä tähän loppuneet, vaan oikeastaan ne parhaimmat uutiset tulivat vasta päästyämme kotiin. :) Hetki kotiinpaluun jälkeen saimme viestin Virroilta. Siellä Mejä-kokeessa Hippu (Crab Apple's Vanilla Latte) oli nuuskutellut itselleen toisen voittajaluokan ykkösen pistein 46. Yhtä uupuu enää valionarvosta. Onnea! Ja pari tuntia myöhemmin kilahti taas puhelin... Imatran agikisoissa oli käynyt pinkomassa Netan sisko Hilla (Crab Apples' Cloudberry Fizz) itselleen jo toisen luokkavoiton ja siis toisen LUVA:n Yksi vielä niin se olisi sertin ja luokkanousun paikka. Kyllä te olette taitavia! Onnea :)
17.5.2015
Agilityn kukkaiskisat
jatkuivat tänään. No ei tullut nollia, eikä oikeastaan edes läheltä liippasi
nollia... Mutta päivän tavoite kesäkukat kotiin onnistui kuitenkin Matiakselta.
Heta ja Lilli juoksivat molemmat yhdeltä radalta itsensä kolmanneksi, ja näin
kotiin tuomisina amppeleita kaksin kappalein. Topille ja Katjalle tänään
valitettavasti kaksi hylkyä, joten lisäamppeleita ei sinne enää tänään tullut.
Ei hassumpi saavutus kuitenkaan näiltä kolmelta koiralta, yhteensä neljä
amppelia. :D Ensi viikonloppuna olisi sitten vuorossa Kouvolan Muumi-muki kisat.
Pitäisköhän taas kerran vakaasti ryhtyä miettimään noita mejä-kokeiden
palkintoja... Ai niin, mutta ensinhän me tarvittais kotiin semmoinen jäljestävä
koira, jotta voisi niitä amppeleita ylipäänsä sieltä jäljeltä saada. ;)
|
![]() Topin saalis Kotkan kukkaiskisoista Medi 2 luokassa. |
16.5.2015
Seitsemän vuotta on kulunut
Hetan ensimmäisen pentueen syntymästä. :) Onnittelut ja rapsutukset Tahvo, Veeti,
Donna, Hertta ja Nelli.
Tänään sai jatkoa myös vuoden hurja näyttelyturneemme. Nyt jo vuoden kolmas näyttely. ;) Rotukehässä Elimäellä meillä oli tällä kertaa vain Netta, jolle Avo Eri 2 SA, PN 4. Heta puolestaan osallistui Karoliinan kanssa Junior Handler kilpailuun, josta irtosi neljäs sija. Eilen puolestaan Kotkan perinteisissä agilityn "amppelikisoissa" Topilla oli medi 2 luokasta kotiin tuomisia kahden amppelin verran. Toiselta radalta kymppi ja vähän yliaikaa, kolmas sija, Toinen hienosti puhdas rata, aikavirhettä +0,62 ja toinen sija. Melkoisen hienoja tuloksia juuri kakkosiin siirtyneeltä parilta. Onnea! Myös toinen pari, vasta kakkosiin siirtyneet Tessa ja Riitta, kisasivat eilen samoilla radoilla, mutta tällä kertaa heille tuli vain kisakokemusta. Huomenna sitten Topi jatkaa uusilla kakkosen radoilla ja Heta ja Lilli ykkösluokassa. Katsotaan vieläkö irtoaa lisää amppeleita. :)
|
|
10.5.2015
Hienoja uutisia
Lappeenrannasta. :) Hilla ja Jenni starttasivat tänään agilitykisoissa, ja
hyppyradalla kaikki meni nappiin. Hillalle nollavoitto ja ensimmäinen LUVA!
Onnea :) Agiradallakin oli tehty muuten puhdasta jälkeä, mutta kaksi
alastulokontaktia tuli loikittua alas, joten tuloksena tältä radalta 10.
4.5.2015
Viikonvaihteessa mejäiltiin ja
kisattiin agilityssa. Pyhtään mejä-kokeita silmällä pitäen sijoituskoiruutemme
Hilla oli tullut jo pari päivää aikaisemmin meille kyläilemään ja starttasi
Kimmon kanssa avoimessa luokassa. Hillan nenä toimikin hienosti, eikä se
haksahtanut jäljellä olleisiin tuoreisiin sorkanjälkiin, tai edes loppusuoralla
jäljen lähellä havaittuun oikeaan hirveenkään. Kaadolle tultiin ilman hukkia
joten lopputulos hienosti Avo 1 47p. ja siirto voittajaluokkaan. :) Avoimen
luokan parhaana Hilla sai myös vuodeksi haltuunsa Oskun Vati -kiertopalkinnon.
Hilla itse ehti kuitenkin lähteä kotimatkalle jo ennen palkintojenjakoa, joten
pokaalikuvat täytyy ottaa sitten siinä vaiheessa, kun palkinnot ja koira
jossakin vaiheessa kohtaavat. Voittajaluokassa konkarimme Nelli teki myös
varmaotteista työskentelyä aina kaadolle saakka. ...Mutta sitten se rontti teki
TAAS sen minkä monta kertaa aikaisemminkin. Eli otti ja käveli sorkan yli! Tästä
Nellille tuomittiin hukka, ja lopputulos ties kuinka mones Voi 2 tulos. Tällä
kertaa pisteitä 32. Veljekset Jätkä ja Topi puolestaan ottivat ja haksahtivat
tällä kertaa riistarikkaassa maastossa riistan jälkiin sen verran monta kertaa,
että lopputulokseksi jäi molemmille enää pyöreä nolla.
|
|
Sen sijaan agilitykentällä, jossa niitä nollia tavoiteltiin, ne valitettavasti jäivät tällä kertaa saamatta. Läheltä tosin joillakin radoilla käytti. Tuloksena kuitenkin hienosti palkintosijoja. Lillille ja Matiakselle kaksi kakkossijaa mini 1 luokassa, Hetalle ja Matiakselle 2. ja 3. sija Medi 1 luokassa, ja Tessalle ja Riitalle kaksi kolmossijaa medi 2 luokassa. Ei siis huono päivä sielläkään. :)
2.5.2015
Onnea Nellin pojat; Mauno,
Luca, Taavi, Eppu ja Joe, tänään mittarissa jo 4v! Neljä vuotta sitten
tosiaan huokaistiin helpotuksesta, kun pennut lopultakin syntyivät kaikin puolin
ihan normaalisti. Vuorokausia vaan kului aika monta enemmän mitä kuviteltiin.
Lopulta vapun jälkeen odotus palkittiin. :)
Huomenna voi kaikki pitää sormet ja varpaat pystyssä, ja toivoa hyviä tuloksia niin jäljeltä kuin agiltyradoiltakin. Jälkikokeissa huomenna starttaavat sisarukset Hilla, Jätkä ja Topi, sekä näiden siskopuoli Nelli. Agilityradalla sen sijaan pääsevät huomenna Heta, Tessa ja Lilli. Tsemppiä kaikille! :)
26.4.2015
Eilen meillä vietettiin
uusimman pesueemme, Nellin ja Waltterin pentujen treffejä. Ensin vähän
siistittiin turkkeja ja vaihdettiin kuulumisia kahvikupposten ääressä. Tämän
jälkeen perinteisesti lähdimme kokeilemaan pentujen neniä metsään sekä
verijäljellä että fasaanijäljellä. Jäljestyksen jälkeen pyörähdettiin rannalla,
jossa innokkaimmat pennut uskaltautuivat jo hakemaan riistapukkia vedestä.
Monelle pennulle ranta oli kuitenkin vielä ihan uusi tuttavuus, talvipentuja kun
ovat. Aallokko ja kylmä vesi siis vielä vähän ihmetytti. :) Metsäreissun jälkeen
alkoikin jo vatsat kurnia, joten siirryimme grillailemaan ja samalla pentujen
kanssa harjoittelemaan vielä pieniä agilitytemppuja. Tässä kohtaa alkoikin jo
sitten virta loppua vuorotellen jokaisesta pikkulupasta. Kotimatkalla siis
taatusti nukuttiin sikeästi... :) Kiitos teille kaikille kun tulitte treffeille,
ja rapsutukset pikku-Thelmalle, joko oli toipilaana kotona, eikä sen vuoksi
päässyt osallistumaan. Pentueen
omalta sivulta löytyy tuoreet kuvat kaikista
läsnä olleista koiruuksista. ...Ja kuvagalleria treffeistä tulee heti kun ensin
opin käyttämään uuden Photoshopin kuvagalleriatoimintoa, joka tuntuu olevan nyt
ihan erilainen mihin olen tottunut. ;) Tässä kuitenkin jo muutama kuva päivän
tapahtumista.
20.4.2015
Wau! Kotkan agikisoissa Katja
ja Topi tekivät sen taas! Heti ekalta radalta nollavoitto, SERT ja siirto medi 2
luokkaan! Onnea, ja tervemenoa jatkamaan kisoja huomenna kakkosluokkaan!
Iloisten agitulosten lisäksi tänään on vietetty myös 5v. synttäreitä. Tällä kertaa synttärisankareina ovat Hetan poikaviisikko: Panu, Toffe, Roki, Touho ja Mikki sekä porukan ainut tyttö Tessa. Onnittelut ja rapsutukset koko pesueelle. :)
|
|
29.3.2015
Agilityuutisia... Eilisissä
Kotkan kisoissa nähtiinkin radalla useampia cockereitamme. Ykkösluokassa
kisasisvat sekä Heta, että Hetan lapset Tessa ja Topi. Lisäksi mineissä
starttasi Lilli. Hetan kohdalla pientä kovakorvaisuutta oli haastavilla
rodoilla havaittavissa, ja niinpä sen osalta tulokset jäivät yhteen viidenteen
sijaan. Ohitus A:lla ja putkella toivat radalta kympin ja niiden korjaamiseen
mennyt aika yliaikaa 0,76sek. Kahdelta muulta radalta tulis sitten hylky. Nopeus
näyttäisi kuitenkin veteraanikoiralla riittävän vielä hyvin, joten Hetan kisaura
saa vielä jatkoa. :) Lillille miniluokassa eilen kaksi kakkossijaa ja yksi
viidesija. Ei huonosti, mutta parempaankin olisi ollut saumoja, jos vaan ne
kontaktit... Lilli taitaa nyt päätyä aktiiviseen kontaktitreeniin, jotta tästä
ongelmasta oikeasti päästäisiin.
Tessan ja Topin suoritukset eivät puolestaan jättäneet paljon jossiteltavaa. Tessa otti heti ensimmäisellä radalla upean nollavoiton ajalla -8,42, sai Sertin ja siirtyi kakkosluokkaan! Onnea valtavasti Riitta! Topin enbsimmäinen rata puolestaan päättyi täpärästi hylkyyn mutta kaksi seuraavaa olivatkin sitten upeita nollia. Hyppyradalta nollavoitto ajalla -12,59 ja agiradalta kakkossija ajalla -4,14 ja parin toinen LUVA. Onnea kartturi Katjalle! Tässä videolinkit: A-agilityrata: Lilli, Topi, Heta ja Tessa B-agilityrata: Lilli, Topi ja Heta C-Hyppyrata: Lilli, Topi ja Heta Agilityuutisten lisäksi uutisa tuli myös lappenrannasta, jossa pieni Iineksemme, oli käynyt ensimmäistä kertaa pentuluokassa match show:ssa. Eikä ollut turha reissu Innekselläkään, kotiin tuomisina oli pussillinen palkintoja ja pentujen sinisten ensimmäinen sija. Onnittelut! :) |
|
|
|
12.3.2015
Koirakuulumisia viime
viikonlopulta. Viime lauantaina lähdimme kolmen koiran kanssa käymään
näyttelyssä Kouvolassa. Mukana matkassa olivat 1,5 vuoden tauon näyttelyistä
pitäneet Lilli ja Heta, sekä vasta kuukausi aikaisemmin näyttelyssä pyörähtänyt
Netta. Lillille ja Hetalle molemmille tulokseksi Eri, Netalle puolestaan avoimen
luokan voitto Erillä, Sa ja lopulta Paras narttu 4. Vähän olisi pitänyt vielä
paremmin pärjätä sertiin mutta hyvä näinkin. :) Arvostelut löytyvät koirien
omilta sivuilta.
Vielä mukavampia uutisa saatiin kuitenkin samana päivänä Lappeenrannasta. Siellä Hilla aloitti agilityuransa ja teki sen oikein hienosti, nousten heti palkinnoille. Hyppyradan nopein aika -10,09 mutta yksi tapaturma hypyllä, josta riman pudotus. Näin ollen tulos 5 ja sijoitus 2. Hillan agirata löytyy täältä.
6.3.2015
Tänään tuli taas vuosi lisää
Lillille. 4v. synttäreitä juhlitaan tällä kertaa kampaamokäynnillä. ;) Lilli on
pitkästä aikaa ilmoitettu huomenna näyttelyyn, joten jotan tarttis turkille
tehdä ennen sitä. :)
Tällä samaisella päivämäärällä tulee muuten 21 vuotta kuluneeksi ihan ensimmäisen pentueen syntymästä. Siitä se ajatus sitten lähti, kypsyi melkoisen monta vuotta, ja nyt ollaan tässä. :) Tämän pentueen jälkeen on syntynyt jo kymmenen seuraavaakin.
25.2.2015
Siitä on nyt tasan
kymmenen vuotta! Yhdentoista vuoden tauon jälkeen meidän talossa oli pitkästä
aikaa pentuja. :) Odotettu päivä, johon on mielessään helppo palata.... Nyt tämä
Nitan viisikko täyttää kuitenkin jo pyöreitä! Onnea Aapo, Pami, Pyry, Sissi ja
Heta. Pyysin kaikilta toissaviikolla kuvia ja kuulumisia. Kaikki tuntuvat olevan
vähintäänkin kaikin puolin reippaassa kotikoirakunnossa. Osasta puolestaan voisi
käyttää vielä nimitystä energinen ja nuorekas. :) Nita äiti puolestaan täyttää
pian jo 13 vuotta. Sekin on vielä varsin reippaassa kunnossa, vaikka aika ajoin
aiheuttaakin meille aina hetkellisiä sydämentykytyksiä mitä kummallisimmilla
oireilla. Sylintäydeltä rapsutuksia koko pesueelle, ja useita vireitä vuosia
vielä kaikille!
Ihan yhtä seesteistä
ja rauhallista ei sen sijaan ole ollut Leinosilla, siitä on pieni Hilmurimme
pitänyt huolen. Hilman arvo otti ja nousi viime viikolla muutaman sata
euroa, kun se muotoili uuteen uskoon emännän vain pari kuukautta vanhat
kaksiteholasit. No mitäs meni jättämään ne olohuoneen pöydälle. ...Ja onko
se nyt niin oleellista jos nyt alareunoista puuttuu muutama pala ja toisessa
linssissä on pieni särö keskellä linssiä. Noin muuten keskiosat ja yläreunat
on kuitenkin ihan ehjät, samoin kehykset. Tai no onhan niissä nyt kattavasti
hampaanjälkiä jos silleen läheltä katsoo, mutta noin periaatteessa. ;)
|
|
7.2.2015
Tänään käytiin Iitun ja Netan
kanssa vuoden ensimmäisessä koiranäyttelyssä Virolahdella. Edellinen
näyttelyreissu olikin viime vuoden kesäkuussa Kotkan näyttely, joten ihan hirmu
usein ei ole tullut kehässä rampattua. ;) No ihan rehellisesti sanoen tänä
aamuna kyllä sapetti koko näyttelyyn ilmoittautuminen. No matkaan kuitenkin
lähdettiin, ja sitä ennen lapset jaettiin. Vanhimmaiselle pakattiin matkaan niin
sählykamppeet kuin kauluspaita ja synttärilahja, sekä osoitteet ja aikataulu
miten häntä pitäisi sukulaisten kuljetella.
...ja siis loppujen lopuksi meillä oli sitten kyllä ihan mukava näyttelypäiväkin. Muutama tunti ilman lapsia on välillä ihan paikallaan, ja monia tuttujakin tuli taas tavattua. Ja koska ilman lämpötila oli mukavasti nollassa, emme edes sen suuremmin paleltuneet kylmään ratsastusmaneesiin, jossa näyttely oli. Välillä tuli suorastaan lämmin, sen verran monta kierrosta tuli juostua... :) Eikä meillä tulostenkaan puolesta kovin heikosti mennyt. Karvattomalle Iitulle nuorten luokan voitto (kolme koiraa) ja SA, sekä Netalle isosta avoimesta luokasta (8 koiraa) Eri 3. Molemmille hyvät arvostelut.
Iitu: "Kaunispäinen narttu, miellyttävä
ilme. Eturinta voisi olla hieman voimakkaampi. Sopusuhtainen runko, hyvät
raajat, erinomainen karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös." Nuo Eri/1 SA
Netta: "Kaunis narttu, hyvänmallinen pää. Silmäluomet voisivat olla tiiviimmät.
Erinomainen kaula, sopusuhtainen runko. Hyvä ylälinja ja takaosa. Eturintaa
voisi olla enemmän. Hyvä suora karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös." Avo
Eri 3
Kotiin tullessamme ajattelin, että meillä
olisi täällä odottamassa kaksi nälkäistä cockeria, joiden ruoka-aika oli jo
mennyt jonkin aikaa sitten. ...Vaan mitä vielä! Mokomat porsaat olivat
murtautuneet Nitan ruoka-astialle, ja olivat kaikkea muuta kuin nälkäisiä!
Olivat ilmeisesti ajatelleet, että koska henkilökunta ei ruoka-aikana ollut
paikalla, oli syytä turvautua itsepalveluun. No eipähän tarvinnut sitten tänään
viedä niitä lenkille... Sulatelkoon nyt huomiseen saakka vatsojensa vieressä. ;)
3.2.2015
Näyttää tulevan perinne tästä,
että edellisen vuoden kuvakertomus menee aina reilusti alkuvuodelle. ;) Taas
kerran ajattelin jo, että jääköön julkaisematta, kun jo helmikuuta eletään,
mutta tässä se nyt kuitenkin valmistui...
Viime vuonna(kaan) ei juuri harrasteltu, siitä pitivät vuoden kolme isompaa projektia huolen. Projekteista kaksi olivat varsin koiramaisia; Lillin ja Nellin pennut. Lillin pennut syntyivät huhtikuun alussa, ja siinä se sitten kevät iloisesti menikin. Kesäkuun alussa kun pennut lähtivät maailmalle, ajatus oli että jospa sitten seuraavat vuoden päästä. No nähtävästi lähimuistissa alkaa olla jonkinlaista ongelmaa, sillä ajatus Nellin toisesta pentueesta vaan jotenkin kypsyi kesän aikana. Ja kun se sitten vielä yllättäen aloitti juoksut pari kuukautta odotettua aikaisemmin kävi siinä sitten niin, että toinen pentue syntyi marraskuussa. Leinosen perheessä koirilla siis osat vaihtuivat. Toinen oli mammalomalla keväällä ja toinen syksyllä. 12 iloista cockerilasta mahtui siis vuoteen 2014, hyvä niin. :) ...Mutta totuuden nimissä täytyy silti sanoa, että joka vuosi ei tähän kyllä kaiken muun arjen keskellä pystyisi. ...Tai sitten pitäisi hoitaa vasemmalla kädellä joko lapsia tai koiria, ja kumpikaan ei kuulosta hyvältä vaihtoehdolta.
...Ja se kolmas projekti. No se starttasi sitten pian sen jälkeen kun Lillin pennut olivat lähteneet maailmalle, ja päättyi viime vuoden osalta suunnilleen silloin kun Nellin pennut syntyivät. Ja tämän projektin nimi oli leikkimökki. :) Toista vuotta sitä kypsyteltiin, ja nyt pihaprojektit olivat siinä mallissa, että leikkimökkikin saatettiin oikeasti ottaa työn alle. No siinä se kesä sitten menikin, ja ensi kesänä jatkuu. Tarkan työnjohdon valvonnassa paljon saatiin kuitenkin jo viime vuonna aikaisiksi.
Ihan koko kesää ei tosin mökin rakentamiseen käytetty, vaan jonkin verran lomailtiin myös mökillä. Kuvat ovat Juhannukselta, jolloin sää oli melkoisen pilvistä ja kylmää. Loppukesästä sentään on vähän toisennäköisiäkin muistikuvia. Niissä koirat kävivät parin tunnin välein viilentelemällä järvessä ja sen jälkeen makoilivat turkit märkinä varjopaikoissa. :)
Elokuun puolivälin koittaessa alkoi meillä sitten taas arki. Työt, päiväkoti ja esikoisen Eskari kutsuivat... Kun siihen päälle vielä kesän jälkeen alkoivat pyöriä erilaiset harrastukset, eipä paljon tarvinnut miettiä vieläkö sitä viikonloppuisin harrastaisi vaikkapa jotakin näyttelyitä tai koetoimintaa. Juu ei. :) Viikonloppuina vedetään henkeä, pestään pyykkiä, täytetään jääkaappia ja pyydystetään imurilla jo kohtuu suureksi kasvaneet villakoirat lattioilta. :D Koko loppuvuosi eleltiin siis melkoisen tavallista lapsiperheen arkea. Koirien pääasiallisena harrastuksena oli siis puhtaasti kotiväen lenkittäminen. Vaan eipä sinänsä, varsin tyytyväisen oloisilta nuo ovat tuolla sohvallakin vaikuttaneet.
...Ja onneksi meillä on sitten ollut
sitäkin reippaampia kasvatinomistajia! Siinä missä meillä omat koe- ja
näyttelytulokset näyttivät viime vuoden osalta ainakin melkein nollaa, saimme
silti muiden toimesta monia hienoja tuloksia. Mejässä Hilla sai ensimmäisen Avo
1 -tuloksen, Aapo ja Topi siirtyi viime vuonna voittajaluokkaan, ja Topi pokkasi
sieltä jo ensimmäisen ykkösenkin. Voittajaluokan ykköstulos myös Hipulle ja
Tessalle. Tänä vuonna voi siis olla useampikin valio luvassa. :) Agilityssa
LUVA-tuloksia ahkeroi peräti neljä kasvattia, ja Lillillekin pari hyvää nollaa.
Nelli puolestaan otti ja sai toisen sertin, ja siirtyi sen myötä
kolmosluokkaan.. Taipumuskokeeseen osallistui yksi kasvatti, Jätkälle SPA 1 Ja
luonnetestissä kävi peräti neljä kasvattia! Iso kiitos teille kaikille
aktiivisuudesta! :) ...Epäilen että saatte olla aktiivisia meidän puolestamme
myös tänä vuonna. ;) Kahdet pienemmät mejä-kokeet, ja yhdet pienet
taipumuskokeet kyllä tänä vuonna järjestetään, mutta noin omien koirien kanssa
taitaa tämä vuosi mennä melko lailla viime vuoden rataa. Eihän sitä tietysti
koskaan tiedä, mutta ainakaan mitään paineita ei nyt harrastamisesta ja
kisaamisesta oteta. :)
31.1.2015
Neiti Netta hompsantuu kera
Hilla-siskon ja Topi ja Jätkä-veljen kanssa täyttää tänään jo kolme vuotta! Ei
kyllä uskoisi, niin paljon lapsi tuo vielä mieleltään on. Onnittelut ja
rapsutukset kuitenkin jokaiselle.
...Joo-o siitä onkin siis ihan kokonaista kolme vuotta kun meillä kotona on ollut pennut. Tämän pesueen jälkeen meillä tosin on kyllä ollut kolme pentuetta, muttä kaikissa emä-koira on asunut muualla kuin meillä, ja sen seurauksena myös pennut ovat saaneet kasvaa emojensa omissa kodeissa. No Tessan pennut kyllä syntyivät meillä kotona ja kasvoivatkin pari ensimmäistä viikkoa, mutta sitten ne vaan vähän niin kuin ottivat ja muuttivat Tessan omaan kotiin kasvamaan. Näin kotiväki sai myös Tessan nopeammin takaisin kotiin. :) No näistä kolmesta viimeisestä "helposta" pentueesta huolimatta pentukuumemittari näyttää kyllä tällä hetkellä aika nollaa. Kaksi pesuetta vajaan vuoden aikana on sen verran iso urakka, että nyt olisi kyllä ihan mukavaa pitää ainakin pieni tauko. Toivotaan että Netta on asiasta samaa mieltä, ja pitää juoksuvälinsä ennallaan, eli juoksee vain kerran vuodessa.
22.1.2015
Niin meni taas kahdeksan
viikkoa ja pentulassa alkaa olla varsin hiljaista. Viimeinen pupsi lähti
kotimatkalle eilen, ja nyt Leinosen lattioille pissii enää Hilma-neiti, jonka
noutajia Nelli-emo varmaan hartaasti - mutta valitettavasti turhaan - odottaa.
;) Hilma nimittäin meinaa ottaa ja jäädä taloksi.
Omiin koteihinsa lähteneet pupsit ovat kotiutuneet mukavasti. Alla kuvaterkkuja. :)
11.1.2015
On vuoden ensimmäisten
synttärionnitteluiden vuoro. Tänään 8 vuoden veteraani-iän saavutti Nitan toinen
pesue; pojat Miro ja Jasu. Onnittelut ja rapsutukset molemmille :)
Eilen meillä puolestaan kävi vieraita Vantaalta kun Lillin ja Tahvon poika Bobi kävi siistityttämässä turkkinsa. Bobin komea jakauksellinen tukka lähti samalla reissulla. :D Hienosti jaksoi kyllä pieni mies olla pöydällä nypittävänä ja saksittavana. Ei uskoisi että sillä on ikää vasta 9 kuukautta. Tuore poseerauskuva Bobista löytyy täältä. Trimmaamisen jälkeen Bobi pääsis sitten ulos riekkumaan Netan kanssa. Hetaa jaksoi nuorison hilluminen kiinnostaa hetken, sen jälkeen se päätti tulla päivystämään keittiöön. ;) Nuorisolla sen sijaan vauhtia piisasi. :)
Ihan näin vauhdikasta ei ollut vielä uusimmalla pesueella, kun nekin vihdoin ja viimein pääsivät eilen ensimmäistä kertaa ulos. Yllättävän reippaasti ne kuitenkin alkoivat pihaa tutkia, ja pienillä laukka-askeleilla kokeiltiin jo vähän spurttailla. Lopulta suurimman suosion taisivat saada pihakoivusta tippuneet risut, joita oli pienillä hampailla hyvä vähän järsiä. :)
2.1.2015
Jaa, se olisi taas uusi vuosi, ja
uuden päiväkirjan aika... Viimevuotinen siirtyi arkistoon muiden jatkoksi, tästä
alkaa vuoden 2015 koirakuulumiset :) Vuodenvaihde meni meillä rauhallisesti
kotosalla lasten ja koirien kanssa. Koiruudet kävivät myös muutamaan otteeseen
ihastelemassa ulkona ilotulitusta, mutta muuten nuo loikoivat sohvalla ja
rakensivat kansamme kovasti tuhannen palan palapeliä. Aina näin vuoden
vaihtuessa sitä miettii kuinka helpolla pääseekään koirien kanssa, joita ulkona
paukkuvat paukut eivät voisi vähempää hetkauttaa. :) Nellin pentusilla oli nyt
myös ensimmäinen Uusi vuosi. Jaa mitä sanoivat pentuset paukkeesta. No eivät
sitten mitään. Välillä pauke oli melkoista, mutta se ei tuntunut ipanoiden
päivärytmiin vaikuttavan millään tavalla.
Pennuilla on nyt ikää vajaa 6 viikkoa ja vauhti kasvaa päivä päivältä. Voi kurjuus vaan näitä säitä... Kunpa saataisiin kuivaa säätä, ja vaikka vähän lunta ja pakkastakin, niin pääsisi tämä pieni hunnilauma jo haistelemaan ulkoilmaakin. Nyt ne ovat joutuneet vielä tyytymään sisätiloihin ja sekös niitä jo välillä kiukuttaa. Matalamman porttiosan ylitystä on jo suunnitellut useampikin, mutta neiti Lyyti Laikkunen on ketteränä koiruutena jo melkein toteuttanut suunnitelmansa. Jännityksellä odotamme montako päivää vielä menee kun se kiipeää yli... :)