|
|
|
Pyhtää 15.5.2016 Tuomarina Tuovi
Henttu, Ohjaaja: Jukka Leinonen
Tulos: VOI 1 40/50p.
Luumäki, Munne 2.8.2015 Tuomarina
Riitta Helle, Ohjaaja: Jukka Leinonen
Tulos: AVO 1 45/50p. -> Siirto Voi!
(jäljestämishalukkuus 6/6, jäljestämisvarmuus 11/12, työskentelyn
etenevyys 9/10, Lähdön, kulmauksen ja makauksien selvittämiskyky sekä
tiedottaminen 12/14, käyttäytyminen kaadolla 3/3, yleisvaikutelma 4/5)
Koiralle osoitetaan alkumakuu, mikä tutkaillaan yhdessä, ja sitten ohjatusti matkaan. Kaikki osuudet jäljestetään aaltoillen jäljen molemmin puolin ja välillä aivan jäljellä. 1. osuudella tehdään yksi laajempi tarkistus. Ja juuri ennen kulmaa lähdetään tarkistelemaan jäljen sisäpuolta, jolloin kulma ja makuu meinaa jäädä huomiotta. Tarkistuslenkki johtaa kuitenkin takaisin kulmalle, ja makuu merkataan riittävästi. Tautantarkistuksen jälkeen jatko löytyy. 2. kulmalle suoraan, mikä merkataan myös riittävästi. Kulman yli suoraan ja tausta tarkistaen seuraavalle osuudelle. Osuuden loppupuolella tehdään kaksi laajempaa tarkastusmatkaa jäljen sivuilla. Kaadolle suoraan, mikä kiinnosti. Hyvä rauhallinen, äänetön suoritus.
Pyhtää 28.6.2015 Tuomarina Rauno
Koskinen, Ohjaaja: Jukka Leinonen
Tulos: AVO 1 42/50p.
(jäljestämishalukkuus 5/6, jäljestämisvarmuus 10/12, työskentelyn
etenevyys 9/10, Lähdön, kulmauksen ja makauksien selvittämiskyky sekä
tiedottaminen 10/14, käyttäytyminen kaadolla 3/3, yleisvaikutelma 5/5)
Koira hienosti ohjattuna jälkityöhön, jota tehdään pääosin maavainulla ja edetään maastoon sopivaa vauhtia. 1. ja 2. osuudella tehdään tarkastuslenkkejä, muutoin jälkiuralla tai sen välittömässä läheisyydessä. 3. osuus paremmin. 1. makaus kävellään yli ja kulma pienellä lenkillä. 2. makaus taas yli kävellen ja kulma takalenkillä. Kaadolle suoraan, se kiinnosti. Muutamia "turhia" tarkastuslenkkejä ja makausten merkkaamattomuus himmensivät muutoin hienoa jälkityötä.
Pyhtää 20.7.2014 Tuomarina Mari
Myllynen, Ohjaaja: Jukka Leinonen
Tulos: AVO 2 32p.
(jäljestämishalukkuus 3/6, jäljestämisvarmuus 6/12, työskentelyn
etenevyys 5/10, Lähdön, kulmauksen ja makauksien selvittämiskyky sekä
tiedottaminen 13/14, käyttäytyminen kaadolla 3/3, yleisvaikutelma 2/5)
Koiralle osoitetaan lähtömakaus, josta hyvin ohjattuna pääosin maavainuiseen jäljestykseen maastoon sopivalla vauhdilla. Ensimmäisellä osuudella tuoreet sorkanjäljet pyörittävät hieman koiraa, muutoin osuus jäljenpäällä tai sen tuntumassa. 1.makaus noppaisten, kulma tarkasti. 2.osuudella runsaasti tarkasteluja ja jälkien perässä pyörimistä, kuitenkin niiltä palaten osoittamaan missä itse verijälki kulkee. 2.makaus ensiksi kylmästi yli kävellen, kulma takakaarteella uudelle osuudelle, josta palataan takaisin kulmalle ja sen hyvin merkaten. Siitä jatkaen jälkeä pitkin. 3.osuus alkuun jälkitarkasti, mutta loppua kohden taas alkavat sorkanjäljet pyörittämään ja lopulta yhden pyörityksen päätteeksi otetaan paluujälki, 1.hukka. Uusi aloitus ja kaarrellen kaadolle, joka kiinnosti. Tänään pisteisiin vaikuttaa hukka, 1.makaus ja lukuisat pyöritykset. Koira osoitti haastavassa maastossa osaavansa jäljestää, lisää harjoittelua niin varmuus ja jälkiuskollisuus lisääntyy.
Pyhtää 29.6.2014 Tuomarina Sanna
Rantanen Ohjaaja: Jukka Leinonen
Tulos: AVO 2 35p.
(jäljestämishalukkuus 5/6, jäljestämisvarmuus 7/12, työskentelyn
etenevyys 6/10, Lähdön, kulmauksen ja makauksien selvittämiskyky sekä
tiedottaminen 12/14, käyttäytyminen kaadolla 1/3, yleisvaikutelma 4/5)
Ohjatusti matkaan, Lilli aloittaa volttilähdöllä: menee ohjausmatkan jälkeen pienen pätkän, pysähtyy ja palaa alkuun, sieltä löytyy hyvä ote jälkityöhön ja matkaa lähdetään taittamaan reippaalla kävelyvauhdilla maa- ja ilmavainua vaihdellen, ensimmäinen osuus hyvin, kulma tarkasti mutta Lilli onnistuu pujottelemaan kulmalla makauksen ympäri niin että itse makaus jää noteeraamatta, toisella osuudella kaksi nopeaa tarkistuslenkkiä, toinen kulma tarkasti makuu merkaten, kolmannen osuuden puolivälin jälkeen määrätietoinen poistuminen riistajäljille josta hukka. Palautuksen jälkeen Lilli alkaa silmin nähden väsyä ja työ herpaantua mikä näkyy seisoskeluna ja muutamina turhina tarkisteluina, kaadosta Lilli saa ilmavainun, löytää sorkan muttei jää sille, tänään hienoa työtä kaksi ja puoli osuutta.
Pyhtää 14.7.2013 Tuomarina Jukka
Kuparinen, Ohjaaja: Jukka Leinonen
Tulos: AVO 3 29p.
(jäljestämishalukkuus 3/6, jäljestämisvarmuus 5/12, työskentelyn
etenevyys 6/10, Lähdön, kulmauksen ja makauksien selvittämiskyky sekä
tiedottaminen 11/14, käyttäytyminen kaadolla 3/3, yleisvaikutelma 1/5)
Rauhoitettu ohjattu lähtö. Koira jäljestää reipasta, maastoon sopivaa vauhtia.
Ensimmäisen osuuden puolivälissä ajautuu jäljen sivuun, ja sieltä palatessaan
lähtee paluujäljelle mistä tuli hukka. Palautuksen jälkeen loppu osuus hyvin
kulmalle jossa makuu tarkastettiin hyvin. Toisella osuudella runsaasti
pyörimistä mikä lopulta johti toiseen hukkaan. Toisen kulman oikaisi noin 10
metriä ja jatkoi viimeisen osuuden hyvin loppuun asti, Kaatoa nuuhki ja nuoli.
Todella risukkoinen maasto vaikeutti koiran työskentelyä.
Pyhtää 19.5.2013 Tuomarina Jukka
Kuparinen, Ohjaaja: Jukka Leinonen
Tulos: AVO 0
Hieman hosuva lähtö. Kohta krepityksen
jälkeen oja, jonka ylitys tuntui koirasta mahdottomalta ajatukselta. Lopulta
tuomittiin hukka ja koira jatkoi jäljestystä ojan jälkeen. Ensimmäinen osuus
mentiin jäljen molemmin puolin aaltoillen. Kulmalle hyvin ja makuu osoitettiin
hyvin. Toisella osuudella pyöriminen paheni ja kaksi tällaista lenkkiä ajavat
koiran paluujäljelle, mistä kaksi hukkaa ja koe keskeytettiin. Tultiin kaadolle
harjoitellen ja kaato kiinnosti.
Tänään oli koiralla sisäinen kompassi hukassa.
Taipumuskokeet Elimäellä 26.8.2012, tuomarina Veli Nurminen, ohj. Jukka Leinonen
Sosiaalinen käyttäytyminen:
Ystävällinen tutustuja.
Kaikista koirista kiinnostuu. Tykkää rapsutuksista
Hyväksytty
Haku ja laukaus:
Vaihtelevia lenkkejä lyhyestä
pitkään. Käyttää maa- ja ilmavainua. Tottelee hyvin. Pillillä luokse ja heti
kytkettävissä. Laukauksesta hypähtää.
Hyväksytty
Jäljestys:
Hyvää, sopivavauhtista
jäljestystä. Ennen kulmaa kaarros, josta lähtee takajäljelle. Palautuksen
jälkeen hyvin kaadolle, joka kiinnostaa.
Hyväksytty
Vesityö:
Innokas uimari. Tuo pukin
käteen.
Hyväksytty
Tottelevaisuus:
Tottelee melko hyvin.
Hyväksytty
Yhteistyö ja
yleisvaikutelma:
Vielä nuori koira, jolta
varmuus puuttuu, mutta kaikki toimii muuten melko hyvin.
Kokonaisarvostelu: Hyväksytty
Hyppyrata, Kotka
25.10.2015, tuomarina
Sami Topra Mini 2 ratavirheet: 0, aika: -3,68 Tulos: -3,68 Sijoitus: 1/10 LUVA Hyppyrata, Kouvola 4.10.2015, tuomarina Allan Mattsson Mini 2 ratavirheet: 15, aika: -5,99 Tulos: 15 Sijoitus: 5/7 Agility, Kouvola 4.10.2015, tuomarina Allan Mattsson Mini 2 ratavirheet: 5, aika: +0,63 Tulos: 5,63 Sijoitus: 5/8 Agility, Kouvola 4.10.2015, tuomarina Allan Mattsson Mini 2 ratavirheet: 20, aika: -1,24 Tulos: 20 Sijoitus: 5/7 Agility, Kotka 7.9.2015, tuomarina Esa Muotka Mini 1 ratavirheet: 0, aika: -5,07 Tulos: -5,07 Sijoitus: 1/6 SERT -> Mini 2 VIDEO Agility, Kotka 7.9.2015, tuomarina Esa Muotka Mini 1 ratavirheet: 5, aika: +10,09 Tulos: 15,09 Sijoitus: 4/8 VIDEO Hyppyrata, Kotka 7.9.2015, tuomarina Esa Muotka Mini 1 ratavirheet: 0, aika: -9,99 Tulos: -9,99 Sijoitus: 1/8 VIDEO Agility, Pyhtää 30.8.2015, tuomarina
Ritva Herrala Hyppyrata,
Pyhtää 30.8.2015, tuomarina Ritva Herrala Hyppyrata, Kotka
28.3.2015, tuomarina Timo Teileri Agility, Kotka 28.3.2015,
tuomarina Timo Teileri Agility, Kotka 28.3.2015,
tuomarina Timo Teileri Agility, Kouvola 17.8.2014,
tuomarina Allan Mattsson Agility, Kouvola 17.8.2014,
tuomarina Allan Mattsson Hyppyrata,
Kouvola 17.8.2014, tuomarina Allan Mattsson Agility, Kotka 5.1.2014,
tuomarina Sari Mikkilä Agility, Kotka 5.1.2014,
tuomarina Sari Mikkilä Hyppyrata,
Kouvola 13.10.2013, tuomarina Allan Mattsson Agility, Kouvola 13.10.2013,
tuomarina Allan Mattsson Agility, Vantaa 29.9.2013, tuomarina
Ritva Herrala Agility, Vantaa 29.9.2013, tuomarina
Ritva Herrala Hyppyrata, Kotka
24.8.2013, tuomarina
Anne Huittinen Agility, Kotka 24.8.2013, tuomarina
Anne Huittinen
|
|