|
|
|
Kun Hilla ensimmäisen kerran vietiin metsään jälkiharjoituksiin, se jäljesti varmaotteisesti kaadolle, ja otti jäljen päässä olleen fasaanin reippaasti suuhunsa. Uinnin opetteluun puolestaan vaadittiin ihan se, että Hilla vietiin rantaan ja veteen heitettiin riistapukki. Sinne meni reippaasti ja halukkaasti! No ei liene yllätys että taipumuskokeen läpäiseminen oli Hillalle helppo rasti. Hillan varsin mutkaton luonne tuli todennettua myös syksyllä 2014 luonnetestissä, josta Hilla kävi varsin mukavalla jakaumalla keräämässä 155 pistettä. Luonnetesti löytyy videoituna Hillan koetuloksista. Syksyllä 2013 Hillan kotijoukkoihin liittyi oma kaksijalkainen puruluuntarkistaja. Äitinsä tavoin myös Hilla on äärettömän lapsirakas, ja uuden tulokkaan saapuminen ei odotetusti ollut Hillalle minkäänlainen ongelma, päinvastoin. Hilla kyllä hoitaa ja pussaa, ja antaa viedä vaikka ne puruluut suusta. Tämä tuli jo todennettua aikaisemmin, kun Hilla oli meillä viikon verran kylässä. :) Hillan ykkösharrastukseksi suunniteltiin jo pentuaikana agilitya, ja siinä neiti onkin osoittautunut varsin ketteräksi ja nopeaksi. Viralliset kisat korkattiin keväällä 2015, ja viiden kisan jälkeen Hillalla oli jo kasassa kaksi LUVA-tulosta! Nopeutta ja ketteryyttä tästä neidistä ei puutu, ja tulokset ovatkin olleet pääsääntöisesti joko tai... Joko on otettu komea nollavoitto tai sitten varsin nopea hylky. :) Hillan koetuloksista löytyy myös videonpätkää joistakin sen agiradoista. Myös jälkikikokeisiin Hilla on osallistunut muutaman kerran. Melkoisen pienellä treenimäärällä sillä on nyt kasassa kaksi avoimen luokan ykköstä ja yksi voittajaluokan ykkönen. Voittajaluokassa Hilla ei olekaan startannut kuin kerran. Kaksi ykköstä uupuisi enää valionarvosta. Vähän ikää ja malttia, niin Hillasta kasvaa hyvä jälkikoira. :) Tähän mennessä Hilla on ollut varsin perusterve koira. Turkki on vaalealle koiralle tyypillisesti melko niukka, ja kun säännöllisesti liikutaan metsässä niin sinnehän ne vähäisetkin vatsakarvat sitten tuppaavat jäämään. Näyttelyiden suhteen on siis odoteltu aikuistumista ja vatsakarvojen lisääntymistä, etenkin kun sen suurempaa näyttelyinnostusta ei ole ollut kummassakaan päässä. :) Lisäksi Hillalla on hieman epätasainen purenta, sillä sen kaksi yläetuhammasta asettuu väärin alahampaisiin nähden. Hillaa itseään tämä ei haittaa millään tavalla, mutta jokainen näyttelytuomari sitten toki aina pohtii rankaiseeko asiasta vai ei, etenkin kun muuten purenta on erinomainen. Aika näyttää mitä Hillasta vielä aikaa myöten tulee. Joka tapauksessa sen motto kotona on, että "Hilla osallistuu!" Ei sellaista hommaa mihin ei Hillaa tarvittaisi. :) Hillalle syntyi pennut 20.3.2016, ja pentueen lähdettyä omiin koteihinsa siirtyi myös Hilla kokonaan Jennin omistukseen. :)
Hillaa kasvaa ja kehittyy
Hillan sukutaulu:
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||