Kolmas viikko

Kolmannen viikon lopulla pojilla puhkesivat ensimmäiset hampaat ja jalat alkoivat vähitellen kantaa. Myös sisäsiisteyden alkeet on opettelussa ja molemmat pojat hakeutuvatkin pääsääntöisesti jo hienosti paperille pissille. Painoa molemmilla pojilla kolmen viikon iässä karvan verran alle 1500g.

Poimintoja Lipen päiväkirjasta

pe. 26.1. Valtakunnassa kaikki hyvin. Joka päivä on jotakin uutta tapahtunut. Ison prinssin valkea silmäkin on raollaan ja se näyttää hupaisalta. Pikku prinssilläkin silmät rakosillaan. Huomasin juuri että korvat ovat kasvaneet niin, että kohta lepattavat. Kyllä niillä on myös soma pieni kieli!

ma. 29.1. Tullessani aamulla normaalien rituaalien jälkeen kuului pentulaatikosta selvä haukku - ei mitään vikinää vaan kunnon haukku. Köllikkä katseli siellä avoimin silmin! Lisäksi molemmat lirauttivat paperille. Kai se oli pelkkä sattuma, mutta joka tapauksessa jalkojen käyttö on kummallakin kehittynyt huimasti. Isompihan jopa seisoo. Ja kaikki tämä kahdessa päivässä! Kyllä ne ovat reippaita.

ti.30.1. Täytyy uskoa, että pojat osata tai ainakin yrittävät tehdä tarpeensa paperille. Pienemmällä on jo hampaat, Nita murahti ja lähti kun se kalusi toista takajalkaa. Isompi taas kalusi laatikon poikkipienaa. Ilmeisesti ikenet kutittavat. Nyt olen nähnyt kummankin pojan nousevan pieneksi hetkeksi jaloilleen. Kyllä tämä on ihmeellistä, joka päivä jotakin uutta.

ke. 31.1. Enää ei poikia koosta erota. Näyttää olevan taitolaji tuo paperille meno. Takapää painaa vielä niin pahuksesti. Molemmat selviävät kuitenkin hienosti.

 

 
page 1 of 2 Next

 

leikki
poika1-17vrk
poika1-19vrk
poika1_17vrk
poika1_19vrk
poika1_paa19vrk
poika2-17vrk
poika2-19vrk
poika2_17vrk
poika2_19vrk
poika2_paa19vrk
pojat-3vk
pojat-3vk2
pojat17vrk
pojat17vrk1