Täällä me asumme, Kotkan Karhulasta, Särmääjänkadulta. Oven takaa puolestaan löytyy kuusihenkinen lapsiperhe, lisättynä kolmella cockerspanielilla. Ihmislaumaamme kuuluvat siis Johanna ja Kimmo, sekä lapset Juho (2008), Pihla (2010), Tuomas (2012) ja Minttu (2015). Koiralaumaan puolestaan kuuluvat Heta (2005), Netta (2012) ja Kaja (2016). Koirat asuvat meillä ihmisten kanssa samoissa tiloissa, ja ovat meille ensisijaisesti perheenjäseniä. Määrällisesti aikuisia koiria meillä kotona on siis ollut yhdestä kolmeen, eikä niitä tulevaisuudessakaan haluta kotiin sen suurempaa määrää keräillä. Koti on ensisijaisesti meillä ihmisiä varten, emmekä siis millään muotoa halua asua kennelissä. :) Meillä eletäänkin kaikin puolin tavallista lapsiperheen arkea, töissä käyden, ja koirat ja lapset siinä ohessa hoitaen...

 

Sen lisäksi, että koiruutemme viettävät tavallista kotielämää rakastettuina perheenjäseninä, on kiinnostuksemme kohteina jo vuosia ollut koirien kouluttaminen, ja sen myötä erilaiset koiraharrastukset. Koiriemme kanssa onkin vuosien varrella harrastettu ja kilpailtu niin tokossa, agilityssa, mejässä kuin metsästyskokeissakin. Ja kuten niin monessa muussakin asiassa, kun harrastuksille antaa pikkusormen se tuppaa helposti viemään koko käden... :-) Koirayhdistystoiminta vei siis jo ajat sitten mennessään. Ensin tuli hankittua tokon koulutusohjaajakortti ja ryhdyttyä aktiiviseksi "koirakoulun opeksi."  Sen jälkeen on tähän taloon kertynyt liuta eri lajien koetoimitsijakortteja, ja tullut myös järjestettyjä jo melkoinen määrä kokeita. Lasten syntymisen jälkeen aktiivinen yhdistystoiminta on nyt tosin väistämättä jäänyt toistaiseksi vähemmälle, eikä esim. harjoitusryhmien säännöllinen ohjaaminen tällä hetkellä oikein ole mahdollista. Kiinnostus harrastustoimintaan ja koirien kouluttamiseen ei kuitenkaan ole mihinkään kadonnut. :)  Vuonna 2010 Cockerspanielit ry. huomioi rodun ja rotuyhdistyksen hyväksi tekemämme työn, myöntämällä meidän perheelle ansiomerkkejä kaksin kappalein; Kimmolle yhdistyksen hopeisen ansiomerkin ja Johannalle yhdistyksen hopeisen harrastusmerkin. Vuonna 2015 Suomen Kennelliitto puolestaan on palkinnut kasvatustyömme valtakunnallisella Vuolasvirta-palkinnolla. Keväällä 2016 saimme molemmat  Kymenläänin kennelpiirin pronssisen mitalin. 

Rotuna cockerspanielissa meitä miellyttää sen monipuolisuus harrastuskoirana, näppärä koko (Vankka, kestävä ja sitkeä koira, joka kuitenkin mahtuu helposti autoon, on lastenkin ulkoilutettavissa, ja kelpaa myös koon puolesta vaikka sukulaisille hoitoon... ;-)), lapsiystävällisyys sekä kaunis ulkonäkö. Cockerspanieli on, tai ainakin sen tulisi olla, aktiivinen ja rohkea pieni lintukoira. Koira, jonka pystyy halutessaan kouluttamaan sekä toimivaksi metsästyskoiraksi että viemään myös menestyksekkäästi näyttelykehään. Tässä pähkinänkuoressa tavoite, johon itse omien koiriemme, ja pienimuotoisen kasvatustyömme kanssa pyrimme - Tavoitteena siis cockerspanielin näköisiä koiria, varustettuna harrastuskäyttöön sopivilla luonteilla ja ominaisuuksilla - terveyttä unohtamatta.

Ensimmäiset Crab apple's pennut syntyivät vuonna 1994 ja seuraavia saatiinkin odotella sitten lähes yksitoista vuotta. Viime vuosia meillä on ollut pentueita noin kerran vuodessa, ja sama tahti jatkunee tulevaisuudessakin. Pentueen teettäminen on aina melkoinen ruljanssi, eikä siihen ryhtyminen useammin kuin kerran vuodessa juuri houkuttele. Lisäksi aktiivisia harrastavia kotejakaan ei ole tarjolla määräänsä enempää. Vuosittain niitä kuitenkin yleensä löytyy muutama. :) Meillä pennut syntyvät ja kasvavat perheen parissa, ja tottuvat jo heti alkumetreiltä saakka lapsiperheen ääniin. Pentujen kasvua ja kehitystä seurataan aina tiiviisti, ja niiden kanssa leikitään ja touhutaan päivittäin. Neliviikkoisina pentuja ryhdytään opettamaan pillille, ja 5-6 viikon iästä alkaen pennut ulkoilevat päivittäin, jos vain sää sallii. Myös niiden reviiri sisätiloissa laajenee, ja ne saavat ensikosketuksen myös riistan hajuihin. Noin seitsemän viikon iässä kaikki pentumme pentutestataan. Kun sitten luovutusikä koittaa, ovat kaikki pennut rekisteröityjä, tunnistusmerkittyjä ja eläinlääkärin tarkastamia. Uuteen kotiinsa pennut muuttavat pestynä ja pentutrimmattuna, kirjallisten hoito-ohjeiden ja pentupaketin kera.

Kuulemme mieluusti kasvateistamme myös sen jälkeen, kun muste kauppakirjassa on kuivunut, ja olemme aidosti kiinnostuneita siitä minkälaisia koiria pennuistamme aikuisena kasvaa. Pentuetapaamisten lisäksi olemme vuosittain järjestäneet erilaisia pieniä koulutustilaisuuksia, tarpeen ja kiinnostuksen mukaan. Lisäksi osa kasvateistamme käy meillä myös ainakin silloin tällöin siistityttämässä turkkinsa. Trimmauspalvelu kuuluu siis meillä pennun hintaan. - Tosin sillä aikaa kun koira on pöydällä, saattaa kyllä itse joutua leikkimään Legoilla tai istumaan hiekkalaatikon laidalla... :) Innostamme ja kannustamme kasvattiemme omistajia myös kokeilemaan erilaisia harrasteita, mutta mitään ehtoja näyttelyiden tai kokeiden suhteen emme pennunostajille kuitenkaan aseta. Jokainen itse määrittelee mitä oman koiransa kanssa haluaa puuhata, vai haluaako mitään. :) Ilahduttavan monen kanssa on kuitenkin treffailtu myös virallisissa tapahtumissakin. ...Ja kyllä, koska arvostamme cockerin alkuperää, esitämme heti alkumetreillä kaikille kynnelle kykeneville toiveen osallistua jossakin vaiheessa koiransa kanssa spanieleiden taipumuskokeeseen. Tämä siksi, jotta saisimme mahdollisimman monesta kasvatistamme yhdenlaisen dokumentin siitä, minkälaisia koiria ne ovat cockerspanieleina. Tällä hetkellä noin puolet kasvateistamme on tämän haasteen myös käynyt kokeilemassa. :) Lisäksi toivomme kaikkien kasvattiemme osallistumista terveystutkimuksiin, joihin omalta osaltamme sitten myös osallistumme "sponsorirahalla." Tutkimaton ei ole sama kuin terve, ja sen vuoksi haluamme mahdollisimman kattavasti tietää mikä kasvattiemme todellinen, tutkittu terveys on.

 

Näiltä sivuilta löydät kaikista kasvateistamme perustiedot, ja vähintäänkin pentuajan kuvia. Lisäksi kotona asuvilla koirilla sekä yhteisomistuskoirilla on omat sivunsa, joilta löytyvät myös niiden näyttely- ja koetulokset. Muiden 2000-luvulla syntyneiden kasvattien tulokset on kootusti kahdella sivulla: Näyttelytulokset ja Koetulokset. Päiväkirja puolestaan seuraa sekä omien koiriemme että kasvattiemme arkea ja juhlaa. Tervetuloa siis seuraamaan koiramaisia kuulumisiamme!

...Ja jos kiinnostut luppakorvistamme enemmän ja haluat tavata niitä ihan livenä niin sekin sopii. Ei muuta kuin tervetuloa kylään!  Ehkä jopa vähän tylsää, mutta mitään puruluupussia suurempaa ei siis meidän kaappien kätköistä löydy. ;-)