|
|
|
Vilkkaasta luonteestaan huolimatta Heta on kotioloissa täydellinen sylikoira. Lisäksi kaikki västäräkkiä suuremmat ovat taatusti Hetan mielestä sen kavereita. Tämän seurauksena esim. fasaanin noudossa täytyy olla varovainen, jottei vaan fasaania satu... Höpsö koira, mutta varmasti maailman kiltein sellainen. Heta on lännen nopein pussaamaan ja aina valmis lyöttäytymään suurenkin lapsijoukon seuraan. Heta kehittyi kaikin puolin hitaasti, ja vasta kaksivuotissynttäreiden jälkeen siitä alkoi löytyä orastavan aikuisuuden merkkejä. Kouluttajalta Heta vaati aluksi pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Toisaalta, kun Hetan sai jonkin asian oivaltamaan, sen työmoraali oli sen jälkeen korkea. Käynti luonnetestissä syksyllä -08 sai onneksi kotiväen oivaltamaan monia asioita, minkä jälkeen Hetan kouluttamiseen löydettiin ihan uusia näkökulmia. Tämän jälkeen on tulostakin ryhtynyt syntymään, kun oivalsimme kuinka hieno harrastuskoiran alku meillä oikeastaan olikaan käsissämme. :) Mejä-uran koemielessä Heta aloitti vähän yli vuoden vanhana, ja valioitui keväällä -09. Taipumuskokeissa käytiin kesällä -07. Agilitya Heta on harrastellut lähes pennusta pitäen, ja syksyllä -09 oli viimein ensimmäisten virallisten kisastarttien aika. Heta on nopea, ketterä ja ennen kaikkea innostunut lajista. Kun vielä kartturi pysyisi kyydissä... Ei epäilystäkään, kuka on tämän parin heikoin lenkki ;-) Metsästyspuolta ajatellen Hetalla on nopeampi haku ja parempi nouto kuin Nitalla. Hetaa koulutettiin metsästyskäyttöön kuitenkin vähän Nitan varjossa, ja niinpä se jäi siltä osin varsin keskeneräiseksi. Syksyllä -09 Heta pääsi kuitenkin ensimmäistä kertaa tositoimiin spanieleiden metsästyskokeissa. Vesityökokeesta käytiin ensin hakemassa täydet 3p. ja samana syksynä vielä maalintukokeista (SPME) Avo 2 -tulos. Hetan fyysiset ja henkiset ominaisuudet riittäisivät kyllä parempiinkin tuloksiin, siitä ei oikeastaan ole epäilystäkään. Kokemusta ja koulutusta kuitenkin tarvittaisiin paljon lisää. Viimevuosina kasvanut perhe on kuitenkin saanut kotiväen ajan niin kortille, ettei rahkeita Hetan koulutustason nostamiseen seuraavalle rappuselle oikein enää ole ollut. Vuodet ovat vierineet ja Hetastakin on tullut jo veteraani-ikäinen. Mistään sitä ei tosin vielä huomaa, vaan meno on samanlaista kuin kaksivuotiaana. Voi siis olla, että Heta ei ehkä aikuistu koskaan. :) No niin tai näin, Heta on joka tapauksessa paikkansa meidän perheessä ansainnut ihan vain ja ainoastaan olemalla oma rakastettava itsensä. :-)
Heta kasvaa ja kehittyy
Hetan sukutaulu:
|
|